Kirjastossa käyminen ja siellä kiertely on minulle ihan oma harrastuksensa; teen sitä silloinkin, kun kotona odottaa useampi ostettu kirja :D Myös lastenkirjat täytyy katsastaa aina kaikessa rauhassa ja joskus sieltä osuu käsiin joku hauskan kuuloinen pikku "välipala". Tällä kertaa se oli David Walliamsin "Poika ja mekko". (Olin lukenut kirjasta muista blogeista, joten nämä arviot kyllä ohjasivat kättäni...)
Tarinan sankari on kaksitoistavuotias Dennis, joka asuu isoveljen ja isän kanssa. Äiti on lähtenyt livohkaan eikä hänestä saa puhua. Dennis rakastaa jalkapalloa ja... kauniita mekkoja. Näiden kahden kiinnostuksen kohteen vuoksi Dennis tutustuu koulun kauneimpaan tyttöön Lisaan. Lisa yllyttää Dennisin kokeilemaan mekkoa, mistä seuraa kaikenlaista kohellusta.
Olen kohderyhmää vähintään viisitoista vuotta vanhempi, mutta kerron nyt mielipiteeni ihan omalta kannaltani. Loppu tuli nopeasti (fantasiakirjoja lukiessa valitan sitä, että sitä loppuratkaisua saa odottaa ikuisuuden) ja kaikki ongelmat ratkesivat kuin taikaiskusta, kuten lastenkirjoissa monesti tapahtuu. Tiesin kuitenkin lukevani lastenkirjaa, joten lukeminen oli vain mukavaa ja välillä todella huvittavaa.
Ihastuin erityisesti Dennisin parhaan ystävän äitiin; meinasin tukehtua, kun äiti kauhisteli Dennisin päälleen pukeman mekon väriä eikä varsinaista vaatekappaletta :D
Ihastelin myös Lisan hahmoa; koulun kaunein ja suosituin tyttö, joka ei kuitenkaan ikinä kiusaa muita, vaan puhuu kohteliaasti myös niille, joita kaikki muut pilkkaavat. Kuulostaa vähän fantasiaolennolta, mutta toivottavasti kirjan lukevat lapset ottavat Lisasta mallia ^^
Minua häiritsi kirjassa vain kertojan tapa heittää omia kommenttejaan tekstin lomaan. Muistelen joskus pienempänä lukeneeni vanhoja tyttökirjoja, joissa kertoja saattoi välillä kommentoida tapahtumia eikä se silloin ärsyttänyt. Nyt olisin kuitenkin toivonut samanlaista neutraalia kerrontaa kuin aikuistenkin kirjoissa :P
Tällä kirjalla oli ilmeisesti tärkeä sanoma erilaisuuden - niin oman kuin muidenkin - hyväksymisestä, mutta kuten jo sanoin, minulla oli vain hauskaa. Pistetään iän piikkiin :D
Suosittelen tätä kaikille muillekin "aikuisille", jotka eivät ole vielä henkisesti ehkä täysin "kypsiä" :P
Olen kohderyhmää vähintään viisitoista vuotta vanhempi, mutta kerron nyt mielipiteeni ihan omalta kannaltani. Loppu tuli nopeasti (fantasiakirjoja lukiessa valitan sitä, että sitä loppuratkaisua saa odottaa ikuisuuden) ja kaikki ongelmat ratkesivat kuin taikaiskusta, kuten lastenkirjoissa monesti tapahtuu. Tiesin kuitenkin lukevani lastenkirjaa, joten lukeminen oli vain mukavaa ja välillä todella huvittavaa.
Ihastuin erityisesti Dennisin parhaan ystävän äitiin; meinasin tukehtua, kun äiti kauhisteli Dennisin päälleen pukeman mekon väriä eikä varsinaista vaatekappaletta :D
Ihastelin myös Lisan hahmoa; koulun kaunein ja suosituin tyttö, joka ei kuitenkaan ikinä kiusaa muita, vaan puhuu kohteliaasti myös niille, joita kaikki muut pilkkaavat. Kuulostaa vähän fantasiaolennolta, mutta toivottavasti kirjan lukevat lapset ottavat Lisasta mallia ^^
Minua häiritsi kirjassa vain kertojan tapa heittää omia kommenttejaan tekstin lomaan. Muistelen joskus pienempänä lukeneeni vanhoja tyttökirjoja, joissa kertoja saattoi välillä kommentoida tapahtumia eikä se silloin ärsyttänyt. Nyt olisin kuitenkin toivonut samanlaista neutraalia kerrontaa kuin aikuistenkin kirjoissa :P
Tällä kirjalla oli ilmeisesti tärkeä sanoma erilaisuuden - niin oman kuin muidenkin - hyväksymisestä, mutta kuten jo sanoin, minulla oli vain hauskaa. Pistetään iän piikkiin :D
Suosittelen tätä kaikille muillekin "aikuisille", jotka eivät ole vielä henkisesti ehkä täysin "kypsiä" :P
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti