tiistai 20. syyskuuta 2016

Punainen kuningatar

"Punainen kuningatar" on Victoria Aveyardin uutuussarjan avausosa. Olen nyt kahlannut innokkaasti läpi viime vuosituhannen fantasiasarjoja, joten kun näin tämän uutuuskirjan kiiltävät kannet kirjaston hyllyssä, päätin iskeä kiinni. Pitäähän sitä nyt edes yrittää pysyä ajan tasalla :D

Ihmiset on jaettu kahteen luokkaan, punaisiin ja hopeisiin. Punaiset ovat aivan tavallisia, punaverisiä ihmisiä. Hopeisilla puolestaan on yliluonnollisia kykyjä ja heidän verensä on kirjaimellisesti hopean väristä. Kuten olettaa saattaa, hopeiset ovat voimillaan alistaneet punaiset valtaansa. Punaiset elävät kurjuudessa pienissä kylissä hopeisten nauttiessa elämästään ihmeellisissä palatseissa. Kahdeksantoista vuotta täyttänyt punainen, joka ei ole onnistunut saamaan töitä tai harjoittelupaikkaa, lähetetään rintamalle.

Maren kahdeksantoistavuotissyntymäpäivä lähestyy uhkaavasti, eikä hän ole onnistunut hankkimaan menestystä muuten kuin taskuvarkaana. Yksi epätoivoinen varkausyritys käynnistää tapahtumaketjun, jonka seurauksena paljastuu, että punaverisellä Marella on aivan oma yliluonnollinen kykynsä. Pian Mare joutuu esittämään hopeista prinsessaa koko hopeisten hovin edessä.

Takakannessa sanotaan, että "tarinaa on luonnehdittu yhdistelmäksi Game of Thronesia ja Outolintua". (Kuvittelin muuten tapahtumien sijoittuvan johonkin keskiaikaa muistuttavaan maailmaan ja häkellyin, kun alettiin puhua sähköstä ja jääkaapeista.) Itselleni tuli alusta asti voimakkaimmin mieleen "Nälkäpeli", mutta ehkä siellä lopussa oli näkyvissä "Game of Thronesia" muistuttavaa menoa.

Olen joskus todella kova valittamaan. Kun luen Robin Hobbin ja erityisesti Robert Jordanin kirjoja tuskailen välillä sitä, miten verkkaisesti tapahtumat etenevät. "Punainen kuningatar" on nuorten aikuisten fantasialle tyypilliseen tapaan todella nopeatempoista ja kevyttä luettavaa ja nyt huomasin sen vaivaavan minua. Jotkut ratkaisut tuntuivat hirveän hätäisiltä ja sen vuoksi epäuskottavilta. Maresta tuli prinsessa jotenkin liian helposti ja alussa tuntui kuin lukisin lasten iltasatua, josta on tehty nuortenversio lisäämällä sinne vähän raakuuksia.

Kirjan henkilökaarti ei tehnyt minuun kovin suurta vaikutusta, vaan Aveyard tuntui käyttävän perinteisiä nuorten aikuisten fantasiatarinan tyyppejä; kapinallinen sankaritar, lapsuudenystävän ihastus, komea ja ihmeellisen mukava ja avulias prinssi, häijy narttu kilpailemassa komean prinssin huomiosta... Ja miten ihmeessä Mare löysi niin älyttömän nopeasti ja helposti ystäviä ja liittolaisia hovista?

No, nyt kun on valitettu, voin todeta, että loppu oli mielestäni oikein jännittävä. Suosittelen "Punaista kuningatarta" ehdottomasti kaikille "Nälkäpelin" ja "Outolinnun" ystäville ^^

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti