Aprilynne Piken "Spells" sopii loistavasti "lue kaikki maailman (teini)fantasiakirjat" -tavoitteeseeni. Kirja on toinen osa sarjassa, jonka aloitti "Wings".
Sarjan pääosassa on teinityttö Laurel, joka ensimmäisessä osassa paljastui keijuksi. Keijuvauva Laurel oli siis sijoitettu lapsettoman ihmisparin kasvatettavaksi, jotta hän jonain päivänä perisi ihmisparin omistuksessa olevan, keijuille tärkeän maa-alueen.
Luin "Wingsin" todella monta kirjaa sitten ja mielikuvani nyt oli vain se, ettei kirja oikein sytyttänyt. Kirjaa kuvaillaan "uudenlaiseksi keijusaduksi" ja sitähän se tietyllä tapaa on. Sarjan keijut muistuttavat kukkia enemmän kuin ihmisiä. Tyttökeijujen selkään kasvaa säännöllisin väliajoin terälehtiä eli ne "siivet" ja jos poikakeiju tulee siihen lähelle pölisemään, syntyy siemeniä, joista sitten kasvaa kukkia, ja näistä kukista ilmestyy vauvakeijuja.
Tässä sarjan toisessa osassa Laurel palaa keijujen maahan opiskelemaan ja lukijallekin selviää lisää keijuista. Keijun ominaisuudet - ja näin ollen asema yhteiskunnassa - määräytyy syntymähetken perusteella. 80 % prosenttia keijuista on kevätkeijuja, jotka ovat nokkimisjärjestyksessä alimpina. 15 % on kesäkeijuja jo loput ovat sitten harvinaisia syyskeijuja ja vielä harvinaisempia (ja mahtavia) talvikeijuja. Laurel on syyskeiju eli niin sanotusti parempaa väkeä.
Ajatus keijuista kasvin kaltaisina olentoina, jotka kutsuvat ihmisiä halveksivasti eläimiksi, on loistava, mutta... Sekä ensimmäisessä että tässä toisessa kirjassa minua ärsyttää se, miten Laurel tuntee vetoa keijupoika Tamaniin. Laurel nimittäin seurustelee ja oikein rakastaa ihmispoika Davidia, joten mielestäni hänen pitäisi humauttaa rasittavaa Tamania naisellisesti avokämmenellä päin näköä ja käskeä tätä pysymään soveliaan välimatkan päässä. Tämän minun mielestäni asiallisen käytöksen sijaan Laurel livahtaa Davidille kertomatta tapaamaan Tamania, koska he ovat "ystäviä". Laurel ei kyllä taida edes itse uskoa, että hänen ja Tamanin välillä vallitsee molemminpuolinen ystävyys...
"Spells" ei siis pääse suosikkikirjojeni listalle, mutta oli siinä niin paljon hyvää, että pakko lukea sarjan seuraavakin osa.
Luin "Wingsin" todella monta kirjaa sitten ja mielikuvani nyt oli vain se, ettei kirja oikein sytyttänyt. Kirjaa kuvaillaan "uudenlaiseksi keijusaduksi" ja sitähän se tietyllä tapaa on. Sarjan keijut muistuttavat kukkia enemmän kuin ihmisiä. Tyttökeijujen selkään kasvaa säännöllisin väliajoin terälehtiä eli ne "siivet" ja jos poikakeiju tulee siihen lähelle pölisemään, syntyy siemeniä, joista sitten kasvaa kukkia, ja näistä kukista ilmestyy vauvakeijuja.
Tässä sarjan toisessa osassa Laurel palaa keijujen maahan opiskelemaan ja lukijallekin selviää lisää keijuista. Keijun ominaisuudet - ja näin ollen asema yhteiskunnassa - määräytyy syntymähetken perusteella. 80 % prosenttia keijuista on kevätkeijuja, jotka ovat nokkimisjärjestyksessä alimpina. 15 % on kesäkeijuja jo loput ovat sitten harvinaisia syyskeijuja ja vielä harvinaisempia (ja mahtavia) talvikeijuja. Laurel on syyskeiju eli niin sanotusti parempaa väkeä.
Ajatus keijuista kasvin kaltaisina olentoina, jotka kutsuvat ihmisiä halveksivasti eläimiksi, on loistava, mutta... Sekä ensimmäisessä että tässä toisessa kirjassa minua ärsyttää se, miten Laurel tuntee vetoa keijupoika Tamaniin. Laurel nimittäin seurustelee ja oikein rakastaa ihmispoika Davidia, joten mielestäni hänen pitäisi humauttaa rasittavaa Tamania naisellisesti avokämmenellä päin näköä ja käskeä tätä pysymään soveliaan välimatkan päässä. Tämän minun mielestäni asiallisen käytöksen sijaan Laurel livahtaa Davidille kertomatta tapaamaan Tamania, koska he ovat "ystäviä". Laurel ei kyllä taida edes itse uskoa, että hänen ja Tamanin välillä vallitsee molemminpuolinen ystävyys...
"Spells" ei siis pääse suosikkikirjojeni listalle, mutta oli siinä niin paljon hyvää, että pakko lukea sarjan seuraavakin osa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti