Lukumieltymykseni vaihtelevat selvästi kausiluonteisesti ja nyt kaipaan historiallista viihdettä. Kaari Utrion kirjoja pitää säästellä myöhempää tarvetta varten, joten piti etsiä jotain muuta. Olen vuosia sitten lukenut yhden sarjan Pirjo Tuomiselta ja nyt päätin kokeilla Tuomisen uudempaa tuotantoa. (Uudet kirjat ovat aina niin vastustamattoman näköisiä.)
"Hiljaiset huvimajat" kertoo aikuisuuden kynnyksellä olevasta Mariasta 1900-luvun alussa, kun teollisuus valtaa alaa ja Venäjä ja muut isot kuhisevat levottomasti.
1900-luku tehtaineen, telefooneineen ja automobiileineen on minusta tylsän lähellä nykypäivää ja pelkäsin pitkästyväni tämän kirjan parissa. Varsinkin kun muistelin aiemmista kirjoista, ettei Tuominen olisi aivan yhtä hulvaton tarinoitsija kuin suosikkini Kaari Utrio.
Nyt voin todeta hyvillä mielin, että "Hiljaiset huvimajat" oli sekä sivistävä että viihdyttävä lukukokemus. Pääsankaritar Maria oli itsenäisen suomalaisen naisen mallikuva; hykertelin tyytyväisenä, kun neito antoi rukkasia innokkaille nuorillemiehille. (Maria ei fiksuna tyttönä halunnut luovuttaa itseään ja omaisuuttaan edes mukavanoloisen miehen käsiin, kuten tuohon aikaan avioituessa tapahtui.) Muuten hahmokaartista löytyi sopivan värikästä porukkaa; ahneita ja täysin itsekeskeisiä sukulaisia ja rasittavuudessaan huvittava hemmoteltu Ellinora-täti.
Historia ei ole vahva lajini. (Rakastan kyllä dinosauruksia.) Voin siis vain uskoa, että Tuomisen kuvaamat asiat pitivät paikkansa. Tylsää kirjan parissa ei tullut ja innostuin päin vastoin muistelemaan muinaisia historiantunteja, sillä monet asiat kuulostivat hämärästi tutuilta.
"Hiljaisissa huvimajoissa" parasta oli se, ettei se ollut pelkkä historiallinen romanssi, vaan ennemminkin tarkka kuvaus naisen asemasta aikana, jolloin mies vielä omisti kaiken ja nuoret naiset vasta aloittelivat itsenäistä työuraansa.
1900-luku tehtaineen, telefooneineen ja automobiileineen on minusta tylsän lähellä nykypäivää ja pelkäsin pitkästyväni tämän kirjan parissa. Varsinkin kun muistelin aiemmista kirjoista, ettei Tuominen olisi aivan yhtä hulvaton tarinoitsija kuin suosikkini Kaari Utrio.
Nyt voin todeta hyvillä mielin, että "Hiljaiset huvimajat" oli sekä sivistävä että viihdyttävä lukukokemus. Pääsankaritar Maria oli itsenäisen suomalaisen naisen mallikuva; hykertelin tyytyväisenä, kun neito antoi rukkasia innokkaille nuorillemiehille. (Maria ei fiksuna tyttönä halunnut luovuttaa itseään ja omaisuuttaan edes mukavanoloisen miehen käsiin, kuten tuohon aikaan avioituessa tapahtui.) Muuten hahmokaartista löytyi sopivan värikästä porukkaa; ahneita ja täysin itsekeskeisiä sukulaisia ja rasittavuudessaan huvittava hemmoteltu Ellinora-täti.
Historia ei ole vahva lajini. (Rakastan kyllä dinosauruksia.) Voin siis vain uskoa, että Tuomisen kuvaamat asiat pitivät paikkansa. Tylsää kirjan parissa ei tullut ja innostuin päin vastoin muistelemaan muinaisia historiantunteja, sillä monet asiat kuulostivat hämärästi tutuilta.
"Hiljaisissa huvimajoissa" parasta oli se, ettei se ollut pelkkä historiallinen romanssi, vaan ennemminkin tarkka kuvaus naisen asemasta aikana, jolloin mies vielä omisti kaiken ja nuoret naiset vasta aloittelivat itsenäistä työuraansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti