Uuden kirjailijan teoksen lukeminen on aina jännittävä kokemus. Olen jo pitkään halunnut tutustua Philippa Gregoryn historiallisiin draamoihin ja nyt viimein avasin "Valkoisen kuningattaren". Takakansi lupailee oikein kiinnostavaa kuninkaallista juonittelua, mutta mistään ei voi olla varma, kun kyseessä on itselle tuntematon kirjailija. Pahimmassa tapauksessa edessä olisi monta sataa sivua puisevaa tekstiä.
Luettuani muutaman sivun "Valkoista kuningatarta" saatoin hyvillä mielin onnitella itseäni hyvästä kirjavalinnasta. Päähenkilö Elisabet on nuori nainen, joka onnistuu menemään naimisiin uuden kuninkaan kanssa. Vastassaan hänellä on häistä tuohtunut anoppi ja tietysti lauma hovin väkeä, joiden mielestä Elisabet on saanut liian mehevän palan kakkua.
Olen surkea historiassa, joten luin "Valkoista kuningatarta" yhtä suurella jännityksellä kuin mitä tahansa viihdekirjaa. Ja viihdekirjaa teksti muistuttaakin (tuo oli siis kohteliaisuus). Kyseessä ei todellakaan ole kuiva elämänkerta tai sotakertomus, vaikka tarina joitain faktoja noudattaakin.
Yleisesti ottaen kavahdan inhoten kauemmas heti, kun jossain kirjassa vihjaillaan oikeista historiallisista merkkihenkilöistä ja varsinkin oikeat sodat saavat minut kipittämään vikkelästi kevyemmän kirjallisuuden suuntaan. Haluan täysin keksittyjä ritareita ja prinsessoja. Sodatkin kiinnostavat, kunhan mukana on lohikäärmeitä ja örkkejä ja kääpiöitä ja niin edelleen. "Valkoisen kuningattaren" sotakuvaukset eivät häirinneet minua, mutta toisaalta sotaa ei ehkä kuvattukaan niin piinaavan tarkasti ja yksityiskohtaisesti kuin jossain puhtaisiin faktoihin turvautuvassa historian oppikirjassa. Muutenkin näkökulma oli koko ajan naisellisesti niihin ihmissuhdedraamoihin keskittyneenä.
Taidanpa tutustua muihinkin tämän kirjailijan teoksiin ^^
Luettuani muutaman sivun "Valkoista kuningatarta" saatoin hyvillä mielin onnitella itseäni hyvästä kirjavalinnasta. Päähenkilö Elisabet on nuori nainen, joka onnistuu menemään naimisiin uuden kuninkaan kanssa. Vastassaan hänellä on häistä tuohtunut anoppi ja tietysti lauma hovin väkeä, joiden mielestä Elisabet on saanut liian mehevän palan kakkua.
Olen surkea historiassa, joten luin "Valkoista kuningatarta" yhtä suurella jännityksellä kuin mitä tahansa viihdekirjaa. Ja viihdekirjaa teksti muistuttaakin (tuo oli siis kohteliaisuus). Kyseessä ei todellakaan ole kuiva elämänkerta tai sotakertomus, vaikka tarina joitain faktoja noudattaakin.
Yleisesti ottaen kavahdan inhoten kauemmas heti, kun jossain kirjassa vihjaillaan oikeista historiallisista merkkihenkilöistä ja varsinkin oikeat sodat saavat minut kipittämään vikkelästi kevyemmän kirjallisuuden suuntaan. Haluan täysin keksittyjä ritareita ja prinsessoja. Sodatkin kiinnostavat, kunhan mukana on lohikäärmeitä ja örkkejä ja kääpiöitä ja niin edelleen. "Valkoisen kuningattaren" sotakuvaukset eivät häirinneet minua, mutta toisaalta sotaa ei ehkä kuvattukaan niin piinaavan tarkasti ja yksityiskohtaisesti kuin jossain puhtaisiin faktoihin turvautuvassa historian oppikirjassa. Muutenkin näkökulma oli koko ajan naisellisesti niihin ihmissuhdedraamoihin keskittyneenä.
Taidanpa tutustua muihinkin tämän kirjailijan teoksiin ^^
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti