Nälkäpelistä tunnetun Suzanne Collinsin nuorille suunnattu fantasiasarja Alismaan tarinat on päässyt viidenteen ja viimeiseen osaansa nimeltä "Gregor ja rottien koodi".
Gregor on aivan tavallinen varhaisteini-ikäinen poika, jolla on kaksi siskoa, kahdeksanvuotias Lizzie ja kolmevuotias Boots. Perheen kerrostaloasunnon pyykkituvasta pääsee kuitenkin omituiseen Alismaahan, jota kansoittavat valtavankokoiset jyrsijät ja hyönteiset. Alismaassa asuvilla ihmisillä on lukuisia ennustuksia, joiden vuoksi Gregor ajautuu aina uusiin seikkailuihin.
Rotat ovat Alismaan kelmejä, jotka haluavat ajaa hiiret sukupuuttoon ja asettua vielä ihmistenkin kansoittamille alueille. Nyt rottia johtaa poikkeuksellisen isokokoinen valkoinen peto Turma ja ne ovat käyneet avoimeen sotaan ihmisiä ja muita Alismaan asukkaita vastaan. (Tai itseasiassa Alismaan prinsessa Luxa, Gregorin suuri ihastus, julisti sodan rottia vastaan nähtyään, miten julmasti nämä kohtelivat söpöjä hiiriä.)
Tämän viimeisen kirjan tapahtumia johdattelevaa ennustusta kukaan ei olisi halunnut näyttää Gregorille. Ennustuksen mukaan soturi (eli Gregor) nimittäin kuolee.
Gregorin tekisi mieli ottaa perheensä mukaan ja palata turvallisesti takaisin kotiin, mutta hän ei voi hylätä Luxaa ja muita alismaalaisia ystäviään keskelle toivotonta sotaa. Lisäksi ihmisten armeijaa komentava häijyhkö Solovet pitää Gregorin sairasta äitiä ja Bootsia vankeina saadakseen Gregorin taistelemaan käskyjensä mukaan.
"Gregor ja rottien koodi" on nuorten kirja; kohderyhmä vielä nuorempi kuin Nälkäpelissä. Rottia ja lepakoita raadellaan välillä siihen malliin, etten ihan pienille lapsille tätä lukisi. Huomasin kuitenkin omalla kohdallani ongelmaksi sen, etten osannut ottaa Alismaan sotaa ja sen kauheuksia vakavasti. (Ponin kokoisten puhuvien rottien kohtaamisen pitäisi olla vakava asia...) Syynä ongelmaani oli ehkä se, että teksti oli niin helppoa ja nopealukuista; Collins ei mässäile silpomisilla. Lisäksi takaraivossa jyskytti koko ajan ajatus siitä, että tämä on lastenkirja (eli satu). Uskoin koko ajan, että hyvät tyypit selviytyvät voittajina ja pahat saavat rangaistuksensa. Näin ollen en missään vaiheessa päässyt todella jännittämään ja pelkäämään.
Sarjassa parasta on ehkä ollut Gregorin taaperoikäinen sisko Boots, josta tuli heti ensimmäisessä kirjassa torakoiden prinsessa haisevan vaippansa ansiosta. Tätä "Rottien koodia" lukiessani hihitin moneen otteeseen, kun Boots piinasi Alismaan tärkeitä henkilöitä laulamalla tauotta ja touhusi kaikkea muuta, mitä vain iloinen lapsi voi keksiä :D
"Gregor ja rottien koodi" on nuorten kirja; kohderyhmä vielä nuorempi kuin Nälkäpelissä. Rottia ja lepakoita raadellaan välillä siihen malliin, etten ihan pienille lapsille tätä lukisi. Huomasin kuitenkin omalla kohdallani ongelmaksi sen, etten osannut ottaa Alismaan sotaa ja sen kauheuksia vakavasti. (Ponin kokoisten puhuvien rottien kohtaamisen pitäisi olla vakava asia...) Syynä ongelmaani oli ehkä se, että teksti oli niin helppoa ja nopealukuista; Collins ei mässäile silpomisilla. Lisäksi takaraivossa jyskytti koko ajan ajatus siitä, että tämä on lastenkirja (eli satu). Uskoin koko ajan, että hyvät tyypit selviytyvät voittajina ja pahat saavat rangaistuksensa. Näin ollen en missään vaiheessa päässyt todella jännittämään ja pelkäämään.
Sarjassa parasta on ehkä ollut Gregorin taaperoikäinen sisko Boots, josta tuli heti ensimmäisessä kirjassa torakoiden prinsessa haisevan vaippansa ansiosta. Tätä "Rottien koodia" lukiessani hihitin moneen otteeseen, kun Boots piinasi Alismaan tärkeitä henkilöitä laulamalla tauotta ja touhusi kaikkea muuta, mitä vain iloinen lapsi voi keksiä :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti