Löysin goodreadsin kautta Patricia Bracewellin historiallisen romaanin "Shadow on the Crown", joka on ensimmäinen osa Englannin kuningatar Emma Normandialaisesta kertovasta trilogiasta. Kirja on fiktiota, mutta Bracewell on tehnyt taustatyönsä ja kunnioittanut tosiasioita siinä määrin kuin niitä on historiankirjoihin taltioitu.
Tanskalaiset ryöstelevät röyhkeästi Englannin rannikkoa. Englannin kuningas on juuri jäänyt leskeksi ja neuvonantajat patistavat häntä menemään uudestaan naimisiin. Poliittisesti järkeviä vaihtoehtoja on kaksi. Vaikutusvaltaisen pikkuruhtinaan tytär Elgiva takaisi kuninkaalle Englannin pohjoisosien itsepäisten aatelisten tuen. Normandialaisen herttuan sisaren naiminen taas saattaisi kannustaa herttuaa suojelemaan Englannin rannikkoa tanskalaisilta viikingeiltä.
Tanskalaiset ryöstelevät röyhkeästi Englannin rannikkoa. Englannin kuningas on juuri jäänyt leskeksi ja neuvonantajat patistavat häntä menemään uudestaan naimisiin. Poliittisesti järkeviä vaihtoehtoja on kaksi. Vaikutusvaltaisen pikkuruhtinaan tytär Elgiva takaisi kuninkaalle Englannin pohjoisosien itsepäisten aatelisten tuen. Normandialaisen herttuan sisaren naiminen taas saattaisi kannustaa herttuaa suojelemaan Englannin rannikkoa tanskalaisilta viikingeiltä.
Englannin kuningattareksi kruunataan ankarien neuvottelujen päätteeksi viisitoistavuotias Emma, normandialainen, jossa on tanskalaista verta äidin puolelta.
Kuningas suhtautuu morsiameensa alusta asti tympeästi; hän ei olisi kaivannut uutta vaimoa saati sitten kuningatarta riesoikseen. Kuninkaan aikuiset pojat kyräilevät Emmaa halveksivasti, koska pelkäävät tämän tulevien lasten uhkaavan omaa asemaansa taistelussa kruunusta.
Emman täytyy nopeasti ystävystyä niin aviomiehensä kuin tämän lastenkin kanssa ja erityisesti synnyttää oma poika turvatakseen tulevaisuutensa. Ikävä kyllä hovissa keikistelee myös Elgiva, joka on valmis tekemään mitä tahansa saadakseen kruunun itselleen.
On aina hauskaa lukea kuningattaresta, josta ei ole aiemmin kuullutkaan. (Jos koulun historiantunnilla on mainittu Emma Normandialainen, olen tainnut katsella päiväunia...) Lisäksi Bracewell on onnistunut kirjoittamaan todella lukijaystävällisen historiakirjan; kerronta oli sujuvaa eikä jäänyt jumittamaan tylsiin nippelitietoihin kaikista pienista taisteluista ja kahakoista tms. Pelkäsin etukäteen, että kirjassa olisi sata ja yksi aatelista juonittelemassa ja muodostamassa monimutkaisia ja sekavia liittoumia, mutta hahmoja oli yllättävän vähän ja kaikkien motiiveista ja juonikuvioista oli helppo pysyä kärryillä.
Jäin kuitenkin kaipaamaan... jotakin. Tämä oli historiallista fiktiota, joten vaikka hahmot olivat oikeita kruunupäitä, Bracewell olisi voinut värittää heitä ja tapahtumia vielä enemmän. Henkilöt eivät olleet tarpeeksi häijyjä ja kieroja minun makuuni; Emmasta jäi sellainen turhankin vaisu kiltin tytön maku. Elgiva oli turhamainen ja itsekäs ja pyrki juonittelemaan, mutta hänen kostonhimoiset suunnitelmansa eivät varsinaisesti saaneet minua tutisemaan kauhusta. Kaikesta uhoamisestaan huolimatta hän vaikutti yhtä voimattomalta kuin vihaamansa kuningatar Emma.
Oleellisena loppuhuomautuksena minun on vielä pakko sanoa, että Englannissa oli 1000-luvulla komeita nimiä: Ecbert, Edrid, Edwig, Ufegeat, Wulfheah, Wulfstan... :D
On aina hauskaa lukea kuningattaresta, josta ei ole aiemmin kuullutkaan. (Jos koulun historiantunnilla on mainittu Emma Normandialainen, olen tainnut katsella päiväunia...) Lisäksi Bracewell on onnistunut kirjoittamaan todella lukijaystävällisen historiakirjan; kerronta oli sujuvaa eikä jäänyt jumittamaan tylsiin nippelitietoihin kaikista pienista taisteluista ja kahakoista tms. Pelkäsin etukäteen, että kirjassa olisi sata ja yksi aatelista juonittelemassa ja muodostamassa monimutkaisia ja sekavia liittoumia, mutta hahmoja oli yllättävän vähän ja kaikkien motiiveista ja juonikuvioista oli helppo pysyä kärryillä.
Jäin kuitenkin kaipaamaan... jotakin. Tämä oli historiallista fiktiota, joten vaikka hahmot olivat oikeita kruunupäitä, Bracewell olisi voinut värittää heitä ja tapahtumia vielä enemmän. Henkilöt eivät olleet tarpeeksi häijyjä ja kieroja minun makuuni; Emmasta jäi sellainen turhankin vaisu kiltin tytön maku. Elgiva oli turhamainen ja itsekäs ja pyrki juonittelemaan, mutta hänen kostonhimoiset suunnitelmansa eivät varsinaisesti saaneet minua tutisemaan kauhusta. Kaikesta uhoamisestaan huolimatta hän vaikutti yhtä voimattomalta kuin vihaamansa kuningatar Emma.
Oleellisena loppuhuomautuksena minun on vielä pakko sanoa, että Englannissa oli 1000-luvulla komeita nimiä: Ecbert, Edrid, Edwig, Ufegeat, Wulfheah, Wulfstan... :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti