Julie Kagawan Talon-sarjan avaus ei tehnyt minuun suurta vaikutusta, mutta kiinnostukseni tarinan jatkoa kohtaan kuitenkin heräsi ja lainasin nyt toisen osan "Kapinalliset" kirjastosta.
Ember otti Rileyn (vai Cobaltin?) avulla hatkat Talonista ja on nyt pakomatkalla tämän edellä mainitun hottiskapinallisen kanssa. Pakomatka täytyy kaiken huipuksi aloittaa murtautumalla Pyhän Yrjänän veljeskunnan tukikohtaan ja hakea sieltä yksi näistä lohikäärmeitä metsästävistä sotilaista ennen kuin tämä teloitetaan petturina. Emberin kaksoisveli Dante on edelleen vannoutunut talonilainen ja joutuu nyt osoittamaan uskollisuutensa palauttamalla sisarensa takaisin järjestön huomaan.
En taida pitää yhdestäkään tämän sarjan hahmosta. Ember haluaa vain leikkiä ja ihmetellä nähtävyyksiä kuin pikkulapsi, vaikka kaikkien henki on vaarassa. (Ymmärrän täysin, miksi Riley/Cobalt lähtee salaisiin tapaamisiinsa yksin ja komentaa muut pysymään piilossa.) Garret taas vaikuttaa välillä sellaiselta vähän tylsältä pökkelöltä.
Emberin, Garretin ja Riley/Cobaltin välisessä kolmiodraamassa vastustan edelleen jyrkästi viimeksi mainittua, koska olen niin tympääntynyt nahkatakkiin pukeutuviin, moottoripyörällä ajaviin pahapoika-kliseisiin. Ennustin kyllä jo ensimmäisen kirjan jälkeen, että Ember todennäköisesti päätyy yhteen Cobaltin kanssa, koska he ovat samaa lajia ja kilpakosija Garret pelkkä ihminen. Tässä toisessa kirjassa nautin suuresti Emberin ja Garretin herkistä hetkistä, koska arvon kova pahapoika sai silloin nenilleen, mutta pelkään pahoin, että viimeisessä kirjassa Ember ja Cobalt lentävät yhdessä auringonlaskuun...
Ember otti Rileyn (vai Cobaltin?) avulla hatkat Talonista ja on nyt pakomatkalla tämän edellä mainitun hottiskapinallisen kanssa. Pakomatka täytyy kaiken huipuksi aloittaa murtautumalla Pyhän Yrjänän veljeskunnan tukikohtaan ja hakea sieltä yksi näistä lohikäärmeitä metsästävistä sotilaista ennen kuin tämä teloitetaan petturina. Emberin kaksoisveli Dante on edelleen vannoutunut talonilainen ja joutuu nyt osoittamaan uskollisuutensa palauttamalla sisarensa takaisin järjestön huomaan.
En taida pitää yhdestäkään tämän sarjan hahmosta. Ember haluaa vain leikkiä ja ihmetellä nähtävyyksiä kuin pikkulapsi, vaikka kaikkien henki on vaarassa. (Ymmärrän täysin, miksi Riley/Cobalt lähtee salaisiin tapaamisiinsa yksin ja komentaa muut pysymään piilossa.) Garret taas vaikuttaa välillä sellaiselta vähän tylsältä pökkelöltä.
Emberin, Garretin ja Riley/Cobaltin välisessä kolmiodraamassa vastustan edelleen jyrkästi viimeksi mainittua, koska olen niin tympääntynyt nahkatakkiin pukeutuviin, moottoripyörällä ajaviin pahapoika-kliseisiin. Ennustin kyllä jo ensimmäisen kirjan jälkeen, että Ember todennäköisesti päätyy yhteen Cobaltin kanssa, koska he ovat samaa lajia ja kilpakosija Garret pelkkä ihminen. Tässä toisessa kirjassa nautin suuresti Emberin ja Garretin herkistä hetkistä, koska arvon kova pahapoika sai silloin nenilleen, mutta pelkään pahoin, että viimeisessä kirjassa Ember ja Cobalt lentävät yhdessä auringonlaskuun...
Ensimmäisen kirjan jälkeen en pitänyt Dantesta lainkaan, mutta nyt hän aiheutti minussa ristiriitaisia tunteita. Inhoan häntä, koska hän petti sisarensa. Samalla kuitenkin tavallaan arvostan hänen kunnianhimoisia suunnitelmiaan ja pyrkimyksiään päästä korkeammalle pallille. Dantesta tulikin yllättäen yksi kiinnostavampi hahmo.
"Kapinalliset" ei edelleenkään tehnyt vaikutusta, mutta oli tämä ihan kivaa, kevyttä ja nopeasti etenevää luettavaa. Hahmot eivät ole ihastuttaneet, mutta olen kyllä ihan kiinnostunut selvittämään, mitä seuraavaksi tapahtuu. (Tämän kirjan lopussa tuli taas aika jännä yllätys.)
"Kapinalliset" ei edelleenkään tehnyt vaikutusta, mutta oli tämä ihan kivaa, kevyttä ja nopeasti etenevää luettavaa. Hahmot eivät ole ihastuttaneet, mutta olen kyllä ihan kiinnostunut selvittämään, mitä seuraavaksi tapahtuu. (Tämän kirjan lopussa tuli taas aika jännä yllätys.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti