Punainen kuningatar

"Punainen kuningatar" on Victoria Aveyardin uutuussarjan avausosa. Olen nyt kahlannut innokkaasti läpi viime vuosituhannen fantasiasarjoja, joten kun näin tämän uutuuskirjan kiiltävät kannet kirjaston hyllyssä, päätin iskeä kiinni. Pitäähän sitä nyt edes yrittää pysyä ajan tasalla :D

Ihmiset on jaettu kahteen luokkaan, punaisiin ja hopeisiin. Punaiset ovat aivan tavallisia, punaverisiä ihmisiä. Hopeisilla puolestaan on yliluonnollisia kykyjä ja heidän verensä on kirjaimellisesti hopean väristä. Kuten olettaa saattaa, hopeiset ovat voimillaan alistaneet punaiset valtaansa. Punaiset elävät kurjuudessa pienissä kylissä hopeisten nauttiessa elämästään ihmeellisissä palatseissa. Kahdeksantoista vuotta täyttänyt punainen, joka ei ole onnistunut saamaan töitä tai harjoittelupaikkaa, lähetetään rintamalle.

Maren kahdeksantoistavuotissyntymäpäivä lähestyy uhkaavasti, eikä hän ole onnistunut hankkimaan menestystä muuten kuin taskuvarkaana. Yksi epätoivoinen varkausyritys käynnistää tapahtumaketjun, jonka seurauksena paljastuu, että punaverisellä Marella on aivan oma yliluonnollinen kykynsä. Pian Mare joutuu esittämään hopeista prinsessaa koko hopeisten hovin edessä.

Takakannessa sanotaan, että "tarinaa on luonnehdittu yhdistelmäksi Game of Thronesia ja Outolintua". (Kuvittelin muuten tapahtumien sijoittuvan johonkin keskiaikaa muistuttavaan maailmaan ja häkellyin, kun alettiin puhua sähköstä ja jääkaapeista.) Itselleni tuli alusta asti voimakkaimmin mieleen "Nälkäpeli", mutta ehkä siellä lopussa oli näkyvissä "Game of Thronesia" muistuttavaa menoa.

Olen joskus todella kova valittamaan. Kun luen Robin Hobbin ja erityisesti Robert Jordanin kirjoja tuskailen välillä sitä, miten verkkaisesti tapahtumat etenevät. "Punainen kuningatar" on nuorten aikuisten fantasialle tyypilliseen tapaan todella nopeatempoista ja kevyttä luettavaa ja nyt huomasin sen vaivaavan minua. Jotkut ratkaisut tuntuivat hirveän hätäisiltä ja sen vuoksi epäuskottavilta. Maresta tuli prinsessa jotenkin liian helposti ja alussa tuntui kuin lukisin lasten iltasatua, josta on tehty nuortenversio lisäämällä sinne vähän raakuuksia.

Kirjan henkilökaarti ei tehnyt minuun kovin suurta vaikutusta, vaan Aveyard tuntui käyttävän perinteisiä nuorten aikuisten fantasiatarinan tyyppejä; kapinallinen sankaritar, lapsuudenystävän ihastus, komea ja ihmeellisen mukava ja avulias prinssi, häijy narttu kilpailemassa komean prinssin huomiosta... Ja miten ihmeessä Mare löysi niin älyttömän nopeasti ja helposti ystäviä ja liittolaisia hovista?

No, nyt kun on valitettu, voin todeta, että loppu oli mielestäni oikein jännittävä. Suosittelen "Punaista kuningatarta" ehdottomasti kaikille "Nälkäpelin" ja "Outolinnun" ystäville ^^

Juhannusmurha

Alkoi jo tulla pieni "dekkarinälkä", joten innostuin löytäessäni Viveca Stenin Sandhamn-sarjan viidennen osan "Juhannusmurha" kirjastosta. Kesä taisi jo mennä, mutta kesälomaa minulla oli vielä näin syksyllä, joten tavallaan kirja sopi tilanteeseen loistavasti :D

Nora ja Jonas yrittävät viettää yhteistä juhannusta saaristossa Noran poikien ja Jonaksen parhaaseen teini-ikään ehtineen tyttären Wilman kanssa. Pariskunnalla on oikein mukavaa, kunnes Wilma lähtee puolialastomana juhlimaan muiden nuorten kanssa ja katoaa.

Sandhamn on juhannusaattona täynnä juhlimaan - eli juopottelemaan - tulleita kaupunkilaisia, mikä työllistää poliisia. Lisävoimia tarvitaan, kun metsiköstä löytyy ruumis.

Sarjan aiempien osien lukemisesta on ehtinyt vierähtää niin pitkä aika, etten muistanut, mitä kaikkea päähenkilöille on ehtinyt matkan varrella tapahtua. Se ei onneksi haitannut lainkaan, sillä keskeiset asiat palautuivat mieleen lukiessa.

Tällä kertaa aiheena oli nuorten elämä tänä päivänä; vanhemmat eroavat ja löytävät uusia kumppaneita tai ovat niin kiireisiä, etteivät tunnu muistavan lastensa olemassaoloa ennen kuin jotain tapahtuu. Päihteitä on tarjolla käsittämättömän helposti ja kavereiden vuoksi on pakko kokeilla...

"Juhannusmurha" oli - aiempien osien tavoin - kirja, jota ei malta laskea käsistään ennen loppuratkaisua. En edes osaa sanoa, kiinnostiko minua enemmän Noran parisuhdekuviot vai vainajaan ja murhasta epäiltyihin liittyvät paljastukset ja kaikki ne tapahtumat, jotka kuolemasta seurasivat. "Vielä pari sivua!" kuten sanonta kuuluu :P

Toivottavasti sarjan seuraava osa ilmestyy pian!

Ship of Magic

"Ship of Magic" aloittaa Robin Hobbin Liveship Traders -trilogian. Sarja sijoittuu samaan maailmaan kuin Farseer-trilogia, mutta aiemman sarjan hahmoihin viitataan vain ohimennen "pohjoisen barbaareina" joten ainakaan tämän ensimmäisen kirjan lukemista ei olisi olennaisesti haitannut, jos en olisi tuota sarjaa jo lukenut.

Vestritin kauppiasperheen ilo ja ylpeys on velhopuusta veistetty "liveship" Vivacia. Nämä "elävät laivat" imevät kapteeniensa ja miehistönsä kokemukset itseensä ja heräävät kirjaimellisesti, kun kolmas kapteeni on viettänyt elämänsä laivan kannella. Älykkäät laivat pystyvät kuljettamaan miehistönsä turvallisesti ja nopeasti karikkojen, myrskyjen ja merirosvojen ohi - jos niitä huvittaa. Laivoilla on älyn ja tietoisuuden lisäksi oma persoonallisuutensa.

Vestritin perheen nuorempi tytär Althea on seilannut isänsä mukana Vivacialla pikkutytöstä asti. Hän odottaa innolla päivää, jolloin Vivaciasta tulee hänen laivansa.

Althean suunnitelmat Vivacian kapteeniudesta rysähtävät karille isän kuollessa; Vivacian rakennuskuluja on maksettu jo kolmen sukupolven ajan ja perhe on edelleen korviaan myöten veloissa. Orjakaupan vuoksi perheen omistamat viljelmät tekevät tappiota. Epätoivoinen tilanne saa Althean sairaan isän tekemään epätoivoisen ja hätäisen ratkaisun; perheen talousasiat luovutetaan vanhemman tyttären miehen Kylen käsiin. Ikävä kyllä koko perhe saa pian huomata, että Kyle on harvinaisen typerä mies.

Althean siskonpojasta Wintrowsta piti tulla pappi. Isoisän kuolema kiskaisee hänet kuitenkin pois luostarin rauhasta ja hiljaisuudesta. Herkkä ja pohdiskeleva Wintrow löytää itsensä yllättäen keskeltä karkeita merimiehiä ja näiden raskasta ja kiireistä arkea.

"Assassin's Questin" jälkeen olin vähän epäluuloinen Hobbin suhteen ja mietin, jaksanko vielä lukea hänen tuotantoaan vai pitäisikö pitää taukoa. Liveship Tradersia on kehuttu Farseeriä paremmaksi sarjaksi ja ainakin tämän ensimmäisen kirjan osalta allekirjoitan väitteen; kahdeksansataa sivua enkä pitkästynyt kertaakaan! Hobb on luonut huikean maailman merikäärmeineen ja puhuvine laivoineen. Lisäksi matkan varrella paljastui kaikkia jännittäviä ja ihmeellisiä salaisuuksia.

Hahmotkin olivat kiehtovia. Wintrown hiljaisen arvokasta kapinointia saatoin vain ihastella kun taas hänen pikkusiskonsa Malta käyttäytyi kuin tavallinen hemmoteltu kakara ja aiheutti kaikkea jännittävää lapsellisella itsepäisyydellään. Itse laivat olivat mahtavia! Vivacia ja erityisesti veikeä vanha Ophelia toivat oman säväyksensä henkilökaartiin. Merirosvo Kennit puolestaan jätti minut ihmettelemään vielä kaikkien kahdeksansadan sivun jälkeenkin, että oliko hän nyt pidettävä vai inhottava tyyppi. Varsinaista yhtä suurta isoa pahista tässä kirjassa ei esiintynyt; Kyle nyt oli inhottava ääliö, mutta en kunnioita häntä antamalla hänen kunniattomille touhuilleen liikaa arvoa :P

Tämä sarja teki kyllä vaikutuksen allekirjoittaneeseen ja taidan piakkoin kaivaa seuraavan osan hyllystä ^^

Poika ja mekko

Kirjastossa käyminen ja siellä kiertely on minulle ihan oma harrastuksensa; teen sitä silloinkin, kun kotona odottaa useampi ostettu kirja :D Myös lastenkirjat täytyy katsastaa aina kaikessa rauhassa ja joskus sieltä osuu käsiin joku hauskan kuuloinen pikku "välipala". Tällä kertaa se oli David Walliamsin "Poika ja mekko". (Olin lukenut kirjasta muista blogeista, joten nämä arviot kyllä ohjasivat kättäni...)

Tarinan sankari on kaksitoistavuotias Dennis, joka asuu isoveljen ja isän kanssa. Äiti on lähtenyt livohkaan eikä hänestä saa puhua. Dennis rakastaa jalkapalloa ja... kauniita mekkoja. Näiden kahden kiinnostuksen kohteen vuoksi Dennis tutustuu koulun kauneimpaan tyttöön Lisaan. Lisa yllyttää Dennisin kokeilemaan mekkoa, mistä seuraa kaikenlaista kohellusta.

Olen kohderyhmää vähintään viisitoista vuotta vanhempi, mutta kerron nyt mielipiteeni ihan omalta kannaltani. Loppu tuli nopeasti (fantasiakirjoja lukiessa valitan sitä, että sitä loppuratkaisua saa odottaa ikuisuuden) ja kaikki ongelmat ratkesivat kuin taikaiskusta, kuten lastenkirjoissa monesti tapahtuu. Tiesin kuitenkin lukevani lastenkirjaa, joten lukeminen oli vain mukavaa ja välillä todella huvittavaa.

Ihastuin erityisesti Dennisin parhaan ystävän äitiin; meinasin tukehtua, kun äiti kauhisteli Dennisin päälleen pukeman mekon väriä eikä varsinaista vaatekappaletta :D

Ihastelin myös Lisan hahmoa; koulun kaunein ja suosituin tyttö, joka ei kuitenkaan ikinä kiusaa muita, vaan puhuu kohteliaasti myös niille, joita kaikki muut pilkkaavat. Kuulostaa vähän fantasiaolennolta, mutta toivottavasti kirjan lukevat lapset ottavat Lisasta mallia ^^

Minua häiritsi kirjassa vain kertojan tapa heittää omia kommenttejaan tekstin lomaan. Muistelen joskus pienempänä lukeneeni vanhoja tyttökirjoja, joissa kertoja saattoi välillä kommentoida tapahtumia eikä se silloin ärsyttänyt. Nyt olisin kuitenkin toivonut samanlaista neutraalia kerrontaa kuin aikuistenkin kirjoissa :P

Tällä kirjalla oli ilmeisesti tärkeä sanoma erilaisuuden - niin oman kuin muidenkin - hyväksymisestä, mutta kuten jo sanoin, minulla oli vain hauskaa. Pistetään iän piikkiin :D

Suosittelen tätä kaikille muillekin "aikuisille", jotka eivät ole vielä henkisesti ehkä täysin "kypsiä" :P

Assassin's Quest

"Assassin's Quest" päättää Robin Hobbin Farseer-trilogian, joka alkoi kirjasta "Assassin's Apprentice".

Kuutta Herttuakuntaa uhkaa kirjaimellisesti kuolemaan kammottavampi kohtalo. Vanha kuningas Shrewd on kuollut (murhattu) ja kruununprinssi Verity kadonnut vuorille etsiessään myyttisiä hahmoja avuksi rannikkokyliin hyökkäileviä ulkosaarelaisia vastaan.

Verityn kiero velipuoli Regal on nyt vilpillisin mielin kruunannut itsensä kuninkaaksi. Välittämättä rannikkoprovinssien ahdingosta vihollisten kynsissä Regal keskittyy juhlimaan turvallisessa ja rehevässä sisämaassa. Regalin värejä kantavat sotilaat ylläpitävät kuninkaan rauhaa käyttäytymällä kuin maantierosvot.

Burrich ja Chade lavastivat Fitzin kuoleman saadakseen hänet salakuljetettua Regalin tyrmistä. Kokemus ei kuitenkaan tehnyt hyvää Fitzin päälle; Fitz ehti lyhyen "kuolemansa" aikana ihastua liikaa suden elämään. Nyt Fitzin pitäisi kuitenkin taas ryhtyä kuninkaan mieheksi ja lähteä etsimään Verityä. Sitä ennen Fitz haluaa tappaa Regalin - ihan itsensä vuoksi.

Hobb osaa kirjoittaa pahiksia, joita lukija pystyy oikeasti inhoamaan; koko kirjan alkupuoliskon olin kuin piirrettyjen agressiivinen pikku jyrsijä, joka pomppii pöydällä ja kiljuu: "Tapa! Tapa se! Tapa ne kaikki!" En siis todellakaan toivonut mitään sopuratkaisua Regalille, Willille ja näiden kumppaneille :D

Mukana Fitzin pitkällä ja vaarallisella matkalla on myös uusia ja vanhoja ystäviä, jotka ihastuttivat ja välillä huvittivat suuresti ainakin tätä lukijaa.

Jäin kaipaamaan vähän enemmän toimintaa ja isompia taisteluita; Fitziltä tuntui kuluvan ikuisuus päästä sinne jännittävien juttujen luokse. "Assassin's Quest" keskittyi enemmän kertomaan niistä Hobbin luoman fantasiamaailman ihmeistä.

Alusta asti tämän kirjan jännittävin kysymys oli mielestäni se, että mitä ne rannikolle hyökkäilevät ulkosaarelaiset oikeasti haluavat O.O

Viestejä Koomasta

Kaipasin vaihteeksi jotain kevyttä ja "arkipäiväistä" luettavaa. (Eli ei lohikäärmeitä, vaan kännyköitä, kerrostaloja ja kauppakeskuksia.) Marja-Leena Tiaisen tänä vuonna ilmestynyt nuortenkirja "Viestejä Koomasta" löytyi juuri sopivasti kirjastosta.

Viisitoistavuotias Silva on tavallinen, pohjimmiltaan mukava tyttö, joka ajautuu pahoille teille yrittäessään miellyttää koulun suosituimpien oppilaiden rinkiä. Kaikki muuttuu, kun vaarallinen tempaus iskee Silvalta kirjaimellisesti tajun kankaalle ja lähettää hänet hetkeksi Koomaan, välitilaan elämän ja kuoleman rajalla.

Koomassa Silva tapaa niin kuolleita kuin kuoleviakin ja saa näiltä välitettäväksi viestejä sureville omaisille. Herätessään sairaalassa Silva ei aluksi muista kaikkea, mutta asioiden palatessa mieleen, hän alkaa etsiä tapaamiensa vainajien perheitä ja yrittää epätoivoisesti keksiä, miten saisi viestit perille tulematta itse luokitelluksi hulluksi.

Kooma-aika myös muuttaa Silvan suhtautumista vanhoihin kavereihinsa. Toisin sanoen hän tajuaa suosittujen, heikompiaan kiusaavien tyttöjen olevan aika typeriä ja inhottavia, kun taas niistä hiljaisemmista nuorista löytyy kiinnostavia ja uskollisia ystäviä. Vähän ennalta-arvattava muutos ja kaiken huipuksi Silvan asenne tuntui muuttuvan kertakolauksella (*hehheh*), mutta mielestäni "Viestejä Koomasta" oli sellainen sopivasti mieltä ja sydäntä lämmittävä tarina tähän väliin ^^

Kiteyttäisin tämän kirjan sanoman seuraavasti: "Ole kiltti ja avulias, niin ympärillesi kerääntyy mukavia ja luotettavia ystäviä."

En ole tainnut aiemmin lukea Tiaisen kirjoja, mutta pidän nyt nimen mielessä, kun seuraavan kerran etsin jotain "pientä kivaa" fantasian lomaan :D

Beyond the Shadows

"Beyond the Shadows" on Brent Weeksin Night Angel -trilogian kolmas osa, jonka lukeminen viivästyi osittain allekirjoittaneesta riippumattomista syistä. Ensinnäkin kirjan saapuminen kesti melkein pari kuukautta; epäilen, että tilaukseni ei alun perin mennyt perille. Kirja saapui postiin kaksi viikkoa sen jälkeen, kun olin pitkään odoteltuani vihdoin kysellyt sen perään, mutta siinä vaiheessa luin Robin Hobbin Farseer-trilogiaa ja... No, nyt tämä Weeksin vauhdikas ja erittäin viihdyttävä sarja on kuitenkin katsottu loppuun asti ^^

Cenariaa ja sen kansalaisia (ja myös omia alamaisiaan) piinannut jumalkuningas Garoth Ursuul sai ansaitsemansa lopun sankarillisen salamurhaajanuorukaisen kädestä. Cenaria on nyt siis vapaa... rauniokasa, jota useampi armeija ahdistaa.

Cenarian kansan onneksi Kylar onnistui myös pelastamaan Logan Gyren, oikein mukavan ja oikeudenmukaisen nuoren kuninkaan hengen. Ikävä kyllä Logan luovutti kruunun ahneelle ja itsekkäälle Terah Graesinille, koska ei halunnut vuodattaa viattomien ihmisten verta sisällissodalla.

Kylarin täytyy siis jälleen pukea salamurhaajan kamppeet ylleen ja järjestettävä Cenarian asiat kohdilleen. Sen jälkeen hän voi alkaa setviä omia naisongelmiaan; lapsuudenystävälle Elenelle tarkoitettu lumottu korvakoru koristaa nimittäin salamurhaajakollega Viridianan korvalehteä...

Tämä sarja tempaisi minut mukaansa ensimmäisestä kirjasta lähtien ja samoja ylistyssanoja vauhdista, ihanista hahmoista ja huumorista jakelen tälle kolmannellekin osalle. Weeksin huumori todella uppoaa minuun; meinasin tukehtua, kun Viridiana avasi suunsa noitakoulun oppitunnilla viattomien pikkutyttöjen keskellä. Viridiana sai paljon sivutilaa jo toisessa kirjassa ja tässä kolmannessa hän oli yksi lempihahmoistani. Nämä hulvattomat kommentit eivät kuitenkaan latista tarinan jännityspuolta.

Muutaman henkilön ja esineen merkitys kuitenkin paljastui lukijalle vähän turhan aikaisin ja pari ongelmaa ratkesi ehkä vähän turhan helposti ja yksinkertaisesti. Jännittäviä juonenkäänteitä kuitenkin riitti, kun taistelu levisi useisiin valtakuntiin ja yhä uudet kruunupäät ja lumotut hirviöt ottivat siihen osaa. Tämä oli taas sellainen kirja, jota ei malttaisi jättää kesken nukkumaanmenoajan lähestyessä :P