Nolo paljastus ja järjettömän koukuttava sarja

Olen jo paljastunut Valehtelevat viettelijät -sarjan lukijaksi, joten mennään nyt loppuun asti ja tunnustetaan, että olen jo vuosia halunnut lukea Cecily von Ziegesarin Gossip Girlit. En jostain syystä "ehtinyt" seurata kirjoihin perustuvaa televisiosarjaa silloin aikoinaan, mutta taisin sen verran vilkaista ja kuulla tietysti juttuja, että uskoin Gossip Girlin olevan juuri minulle sopivaa viihdettä; rikkaiden pentujen ihanan sotkuisia suhdekiemuroita ja muuta hölmöilyä.

Nyt kun lisäsin Sara Shepardin "Polttavan" Goodreadsiin, sivusto alkoi oitis ehdotella Gossip Girliin tutustumista. Päätin sitten vihdoinkin villiintyä täysin ja varasin sarjan ensimmäisen kirjan kirjastosta.

"Gossip Girl - eliittinuoret" heittää lukijan eteen välittömästi liudan rikkaita nuoria ja näiden vanhempia. Serena, kaikkien jumaloima seurapiirikaunotar, palaa takaisin kaupunkiin saatuaan potkut sisäoppilaitoksesta. Pojat alkavat välittömästi kuolata Serenan perään, mikä luonnollisesti täyttää tytöt kateudella. Blair oli aikoinaan Serenan paras ystävä, mutta nyt hän näkee laihassa vaaleassa kaunottaressa vain kilpailijan, joka uhkaa viedä Blairilta poikaystävän ja varastaa muiden huomion.

Tupakkaa, alkoholia ja välillä muun laista pössyteltävää kuluu tasaiseen tahtiin brunsseilla, illallisjuhlissa, baarikierroksilla tai ihan vain puistossa palloillessa. Kaikilla eliittinuorilla on kovat paineet päästä maineikkaisiin yliopistoihin enkä voinut olla ihmettelemättä, miten se kauhean kiireinen sosiaalinen elämä jätti aikaa minkään laisille opinnoille. Ilmeisesti Amerikan puolella ne läksyt ja kokeet ovat vähän erilaisia kuin täällä meillä :P

Alussa tuntui, että tarinaa kerrottiin niin hätäisesti, etten oikein päässyt mukaan tunnelmaan. (Olin myös aika väsynyt, kun aloin lukea kirjaa illalla aamuvuoron jälkeen.) Ahmaistuani lyhyen kirjan loppuun seuraavana aamuna säntäsin kuitenkin heti koneelle varaamaan kirjastosta toisen osan, "Tiedän että rakastat minua". Oli yksinkertaisesti pakko saada tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Parin päivän sain sitten hakea seuraavan kirjan ja lukaisin sen puolessa päivässä. Ja sitten varasin kolmannen osan, jota nyt odottelen...

Jokin tässä itsekeskeisten teinien saippuaoopperassa on koukuttanut minut nyt täysin; Blair on hirveä narttu ja Serena on yksinkertaisesti typerä... Jenny on sitten suloinen ja Dan tuo omituisuudellaan kivaa väriä hahmokaartiin. Aaronin ilmestyminen sai minut heti innostumaan ja odottamaan kieli pitkällä, millainen kaveri sieltä tulisi sekoittamaan kuvioita.

King's Wrath

"King's Wrath" päättää Fiona McIntoshin Valisar-trilogian ja ennen kuin alan spoilata aiempia osia kerron kaikille yleisesti, että tämä sarja vain parani kirja kirjalta.

Prinsessa Genevieve eli Evie ja Corbel ovat palanneet omaan maailmaansa, jossa Penravenin valtaistuinta tavoittelee jo kolme sukulaismiestä; Loethar-setä ja velipojat Leonel ja Piven. Mukana verilöylyssä haluaa ehdottomasti olla myös Loetharin velipuoli Stracker, joka ei oikeastaan välitä, kuka istuu valtaistuimella, kunhan Stracker saa tappaa velipuolensa ja mahdollisimman monta muuta siinä sivussa.

Epäilin jo ensimmäisen osan perusteella, että Loethar ei ollut mikään yksinkertainen, verenhimoinen barbaarivalloittaja. Tässä viimeisessä osassa tapaammekin oikein fiksun ja sympaattisen miehen, joka lopulta jopa voitti himonsa aegista kohtaan. Olin valmis kannattamaan Loetharin vaatimuksia kruunuun, mutta sitten... Loethar päätti, ettei haluakaan enää hallita!

Leonel ja Piven muuttuivat myös, mutta huonompaan suuntaan. Leonel oli alussa oikein suloinen, kohtelias ja huomaavainen prinssi, mutta nyt hän on täysin uppoutunut kostoon ja tekee mitä tahansa noustakseen valtaistuimelle. En äkkiä ollut enää yhtään Leonelin puolella.

Pivenin tapaus oli kuitenkin kaikkein typerryttävin. Olisi varmaan pitänyt alusta alkaen tietää, ettei McIntosh lisäisi vajaaälyistä adoptoitua pikkuprinssiä huvin vuoksi. Jossain vaiheessa ajattelin, että Pivenillä voisi olla jotain salattuja voimia; McIntoshin kirjoissa on usein pikkupoikia, joiden erikoiset ja yllättävät taikavoimat ovat isossa roolissa. Ne taikavoimat ja syntyperään liittyvä salaisuus olivat lopulta pieniä verrattuna Pivenin persoonan kokeman täyskäännöksen rinnalla. En olisi ikinä voinut kuvitellakaan, että iloisesti hymyilevästä viattomasta pikkupojasta kasvaisi niin häijy nuorukainen! O.O Kaiken huipuksi hän ehti siinä välissä olla oikein mukava ja fiksu kaveri.

Rakastan yllätyksiä. Rakastan sitä, etten tiedä ensimmäisen kirjan perusteella, miten asiat tulevat menemään. "King's Wrath" tarjosi ihanan jännittäviä hetkiä, kun valtapelin pääpelaajat lähestyivät toisiaan muodostaen odottamattomia liittoja matkan varrella. Tämä oli taas sellainen kirja, jota ei malta keskeyttää ennen kuin kaikki on selvinnyt ^^

Fiona McIntosh ei ole aivan ykköspallilla, kun luokittelen mielestäni parhaita fantasiakirjailijoita, mutta hän kirjoittaa oikein vetävää ja viihdyttävää fantasiaa ^^

Tyrant's Blood

Jatkoin Fiona McIntoshin parissa ja luin Valisar-trilogian toisen osan "Tyrant's Blood".

Esinäytöksessä selitetään, mitä prinsessalle ja Corbelille tapahtui. (Tiesin alusta asti, ettei Brennus tapattanut tytärtään!) Luulin ensin, että fantasiakirjan kansien sisään oli vahingossa eksynyt aivan väärän genren kirja, mutta sieltä ne oikeat sankarit vain löytyivät todella odottamattomasta maailmasta :D

Loetharin verisestä valloitusreissusta on kulunut kymmenen vuotta ja valtakunta on sopeutunut uuden keisarin hallintaan. Loetharin barbaarivalloittajan päivät ovat ohi ja hänestä on tullut koulutusta ja kauppaa kannattava sivistynyt johtaja. Loethar taitaa itse yllättyä eniten tajutessaan olevansa nyt syrjäyttämiensä Valisarien saappaissa puolustamassa valtaistuintaan.

Metsissä piileskellyt kuningas Leonel on kasvanut nuoreksi mieheksi, mutta hän ei ole ainoa, joka uhkaa Loetharin valtaa. Loetharin oma velipuoli on ehta verenhimoinen barbaari, jota rauha ja kukoistava valtakunta hyvinvoivine kansoineen ei kiinnosta. Lisäksi pelikentälle ilmestyy henkilö, jonka muutos edelliseen osaan verrattuna tyrmäsi ainakin tämän lukijan O.O

Olen tähän asti pitänyt McIntoshin kirjoja "ihan mukavina". Ne ovat olleet oikein viihdyttäviä, mutta en ole pitänyt niitä todella huikeina ja eeppisinä. "Tyrant's Blood" kuitenkin yllätti ja hätkäytti minua jatkuvasti uusilla odottamattomilla käänteillään ollen paras tähän mennessä McIntoshilta lukemistani kirjoista. Enää en edes vertaa hahmoja Disney-elokuvien sankareihin ;)

Loetharin salaisuus paljastui lopussa ja ajattelin heti, että joku tarkkaavaisempi olisi varmaan osannut arvata sen jo edellistä kirjaa lukiessaan. Kilt Farisin salaisuus puolestaan tarjosi sellaisen käänteen tilanteeseen, että allekirjoittanut henkäisi pelästyneenä!

Romansseista täytyy sanoa sen verran, että asiat eivät kehittyneet niin kuin ensimmäisen osan perusteella olin ajatellut ja varsinkin Kirin oli luttana ja toivoin hänen ihastukselleen menestystä <3

"Tyrant's Blood" oli yksinkertaisesti sanottuna kirja, jota ei olisi malttanut laskea käsistään. Viimeinen osa taitaa muodostua aikamoiseksi valtaistuinpeliksi enkä uskalla vielä esittää mitään julkisia arvauksia lopputuloksesta. Kai asiat jotenkin onnellisesti päättyvät... luulisin...

Polttava

Nyt on tullut aika paljastaa salainen paheeni - tai siis yksi niistä: Sara Shepardin Valehtelevat viettelijät -sarja. En ole lukenut sarjaa pitkään aikaan, mutta yövuorot olivat taas edessä ja tajusin äkkiä, että tämä sarja sopisi loistavasti pitämään minut hereillä. En meinannut millään muistaa, mihin osaan olin jäänyt, mutta lopulta päättelin lukeneeni viimeksi "Tyrmäävän" eli nyt oli vuorossa kahdestoista kirja "Polttava".

Muistikuvani viimeisimmistä käänteistä olivat aika hataria, mutta pääsin ihan hyvin mukaan tarinaan, kun neljä sankaritarta lähtevät ökykoulujen järjestämälle Karibian risteilylle. (Siis miksei meille ikinä järjestetty tällaisia kouluretkiä?)

Pari tyttöjä piinannutta A:ta on sarjan aiemmissa osissa paljastettu ja poistettu kuvioista, mutta taas alkaa uhkaavia viestejä sadella. Uusi tai mahdollisesti useampi A tietää sekä Arian osuudesta Tabithan kuolemaan että Hannan ajamasta kolarista. (Hanna fiksuna tyttönä pakeni paikalta tuli hännän alla vierittäen syyn onnettomuudesta sammuneen tytön niskoille.) Risteilyllä on sekä Tabithan että Hannan kolarikaverin ystäviä, joten uusi A saattaa olla aivan lähellä. Lisäksi Emily onnistuu rakastumaan vähän liiankin jännittävään matkatoveriin.

En osaa sanoa oikein muuta kuin että "Polttava" oli aiempien osien tapaan ihanan vauhdikasta ja nopealukuista viihdettä. Tuntui mukavalta palata tuttujen tyttöjen seuraan, kun ennen blogin aloittamista ahmin näitä kirjoja ihan urakalla. Olen matkan varrella missannut todennäköisesti lukemattomia tärkeitä vihjeitä A:n touhuihin ja henkilöllisyyteen liittyen, mutta mitäs pienistä. Olen sen verran kärryillä, että meno on hauskaa ja odotan innolla seuraavia käänteitä. Kirjan lopussa kun paljastui taas jotain uutta ^^

Royal Exile

Denova Setin valtiot ovat eläneet rauhassa keskenään jo useita sukupolvia. Mahtavin näistä liittoutuneista valtioista on Penraven, jonka Valisar-kuninkaiden suvussa huhutaan kulkevan pelottavia taikavoimia. Nyt idästä rynnistää barbaariarmeija, jonka johtaja Loethar himoitsee nimenomaan Valisarien veressä olevaa voimaa.

Valtiot Penravenin ympärillä kaatuvat yksi kerrallaan barbaarivalloittajan edestä ja kuningas Brennus tietää loppunsa koittaneen. Ovela kuningas on kuitenkin keksinyt keinon pelastaa perijänsä.

Olen hautonut Fiona McIntoshin Valisar-trilogiaa hyllyssä "hätävarana"; jotkut keräävät kaappiin säilykepurkkeja maailmanlopun varalta, minä haalin kirjoja. Ja maailmanloppu kirjafriikille on tietysti pyhäpäivä, jolloin kirjastot ovat kiinni; jouluun ja pääsiäiseen pitää aina varautua huolella! Nyt innostuin kuitenkin - vasta ensimmäistä kertaa tänä vuonna! - tekemään sellaisen kunnon paniikkitilauksen eli kirjoja pitäisi olla tulossa melkoinen kasa. Näin ollen päätin antaa itselleni luvan nauttia Valisarit pois tieltä ^^

Pidin kovasti kirjailijan aiemmista Percheron- ja Quickening-trilogioista ja "Royal Exile" oli tyyliltään tuttua McIntoshia; suurin osa porukasta oli mukavaa ja rehellistä väkeä, joista monet ovat vielä valmiita vaarantamaan oman henkensä tehdäkseen oman pienen osansa sankariteoista. Sitten joukossa oli muutama häijy, sadistinen barbaari. Robin Hood Kist Faris ja Pikku John Jewd vielä kruunasivat tämän verisen Disney-elokuvan hahmokaartin.

No, en minä oikeasti valita, vaan pidin hahmoista. Lisäksi tarinaan sisältyi muuten paljon kaikkia salaisuuksia, joista osaa osasin epäillä ja osa tuli yllätyksinä. Yleisesti ottaen teki mieli pomppia sohvalla ja kiljua "kerro jo!"

Pääpahis Loethar varsinkin oli kiehtova hahmo, joka ei ainakaan tämän ensimmäisen kirjan perusteella kuulu yksiselitteisesti kumpaankaan noista aiemmin määrittelemistäni tyyppivaihtoehdoista. Loethar vuodatti verta antaumuksella hakatessaan tietä Valisarien valtaistuimelle, mutta ilmeisesti hän ei ole mikään verenhimoinen barbaari, vaan taustalta saattaa paljastua vielä jotain jännittävää...

Kokonaisuutena "Royal Exile" oli kiehtovalta vaikuttavan fantasiasarjan avausosa. Tapahtumat oikeastaan vasta pyörähtivät käyntiin ja odotan innolla, mitä seuraavat osat tuovat mukanaan. Kehtaan edelleenkin suositella Fiona McIntoshia fantasian ystäville, vaikka Percheronin ja tämän välissä olen ehtinyt tutustua moneen komeaan maailmaan. McIntoshin luomat maailmat ovat mukavia ^^

How (not) to Find a Boyfriend

Nora on aina menestynyt loistavasti koulussa, mutta sosiaalinen elämä on ollut olematonta; muiden mielestä Nora on kiinnostava vain silloin, kun he tarvitsevat apua koulutehtävien kanssa. Siirtyessään uuteen kouluun Nora päättää tulla suosituksi: silmälasit vaihtuvat piilolinsseihin ja voimistelu cheerleadingiin. Aiemmasta nörtinelämästä ei saa hiiskahtaakaan uusille ystäville ja varmuuden vuoksi haastavimmat kurssitkin täytyy vaihtaa tavallisiksi, jottei koulun suosituin poika Jake pelästy. Säkenöivä cheerleader Nora kun on onnistunut kiinnittämään tämän jalkapalloa pelaavan, luolamiehen aivoilla varustetun komistuksen huomion. Jaken käsipuolessa Noran tie suosioon on taattu...

Sitten paikalle ilmestyy hauska ja fiksu Adam, jonka seurassa Noran hyppelee aivan eri tavalla kuin kaikkien ihaileman Jaken. Äkkiä hupsun cheerleaderin roolin vetäminen ei enää palvelekaan Noran tarkoituksia, mutta vahinko on jo tapahtunut...

Olen alkanut jotenkin oikein himoita näitä nuorille suunnattuja hömppäromaaneja ja tämä Allyson Valentinen "How (not) to Find a Boyfriend" oli onnekas sattumalöydös kirjaston valikoimasta ^^

Nora on todella fiksu ja mukava tyttö, joka sortuu kuitenkin tekemään todella harkitsemattomia ja typeriä päätöksiä, jotka johtavat uusiin ongelmiin ja uusiin huonoihin valintoihin. Lukijana oli helppo huomata, missä Nora meni metsään ja teki mieli kiljua häntä toimimaan toisin. Jos Nora olisi alun perin ollut oma itsensä ja noudattanut alkuperäisiä fiksuja suunnitelmiaan... tuloksena ei olisi ollut romaanin arvoista teinisöhellystä :D

Pidin Noran perheestä; voimakastahtoisesta feministiäidistä ja herttaisista nörttiveljistä. Cheerleaderjoukon johtaja, koulun suosituin tyttö Chelsey oli hulvaton malliesimerkki tyhjäpäisestä blondista ja luolamies Jakekin oli lopulta aika luttana tapaus ^^

"How (not) to Find a Boyfriend" oli mukavan kevyt romanttinen komedia, joka upposi ainakin tähän vähän kohderyhmää vanhempaan lukijaan :D

Naondel

Lisäsin Maria Turtschaninoffin (piti luntata tarkkaan, että sai sukunimen oikein) uutuuden "Naondelin" automaattisesti lukulistalleni heti kun tieto sen ilmestymisestä saavutti minutkin. Hirveän kauan tässä siis meni ennen kuin vihdoin lainasin kirjan kirjastosta - kaikki amerikkalainen hömpötys on vienyt niin mukanaan taas vaihteeksi :D

"Naondel" kertoo samasta maailmasta kuin "Maresi", mutta tämä "itsenäinen jatko-osa" palaa ajassa taakse päin ja paljastaa, mikä sai ensimmäiset sisaret perustamaan Punaisen luostarin. Jokainen näistä naisista kertoo vuorollaan oman tarinansa siitä, miten häijy ja vallanhimoinen Iskan muutti heidän elämäänsä.

Teksti nopea- ja helppolukuista, kuten hyvässä nuortenkirjassa, mutta tapahtumat ovat välillä yhtä hurjia ja synkkiä kuin raskaammissa fantasiakirjoissa. Olen pitänyt kaikista Turtschaninoffin kirjoista ja nyt tuntuu, että hän vain kehittyy kirja kirjalta paremmaksi. (Tosin "Anache" on edelleen suosikkini.)

Rakastan hienosti laadittuja pahiksia ja Iskania oli todella ihana inhota. Iskan välitti kanssaihmisistään vähemmän kuin useimmat ihmiset huonekaluistaan ja kohteli näitä sen mukaisesti. Iskan poisti jo nuorena kaikki tiellään seisovat tai tarpeettomat henkilöt täysin tunteettomasti ja tarinan edetessä hänestä tuli vain julmempi, kun Anjin taikalähteen mahti teki hänestä vainoharhaisen.

Kirjan alussa, kun Iskanin ensimmäinen "uhri" Kabira kertoo tarinaansa, teki mieli ravistella tyttöä tämän typeryyden takia. Iskan kun osasi olla todella hurmaava ja Kabira osoittautui yhtä avuttomaksi kuin lukemattomat muut nuoret naiset komean ja rikkaan miehen edessä. Muilla naisilla oli alusta asti selkeämpi näkemys Iskanin luonteesta, mutta yhdessä liemessä kaikki lopulta kelluivat. Naisten välisen ystävyyden kehittymistä oli kiinnostavaa seurata, kun monella oli menneisyyden kokemusten vuoksi vaikeuksia luottaa ihmisiin. Kaiken kaikkiaan jokaisen hahmon tunteet ja reaktiot kuulostivat todella uskottavilta ja heidän käytöstään - jopa niitä huonoja valintoja - oli helppo ymmärtää.

Naondelin pienen tarinan ympärillä oli selvästi valtavan suuri maailma monine maastoineen ja kulttuureineen. Saimme näistä vain pieniä maistiaisia, mikä oli tavallaan harmi, mutta toisaalta tarkempi perehtyminen eri kansoihin olisi vain pysäyttänyt tarinan tarpeettomasti. Odotan innolla, mitä Turtschaninoff on seuraavaan kirjaan keksinyt ^^