It girl: suosituksi yhdessä päivässä

Etsin kirjastosta kaikkea ihan muuta, kun eteeni tupsahti Katy Birchallin nuortenromaani "It girl: suosituksi yhdessä päivässä". Kirja kertoo 14-vuotiaasta Annasta, joka muuttuu luokan hylkiöstä yllättäen suosituksi, kun hänen isänsä kihlautuu kuuluisan näyttelijän kanssa.

Takakansi kuulosti hauskalta, mutta samalla pelkäsin, että tämä olisi sellainen moneen kertaan käsitelty tarina hiljaisesta nörttitytöstä, komeasta ja suositusta jalkapallojoukkueen (tms) kapteenista ja ilkeästä cheerleaderkuningattaresta.

Alusta asti tuli kuitenkin selväksi, että Birchall on irrotellut kunnolla luodessaan Annan hahmoa. Annan paras ja ainoa ystävä ennen nykyiseen kouluun siirtymistä on ollut perheen labradorinnoutaja, mikä näkyy aikamoisena sosiaalisena kömpelyytenä. Nyt hän on viimein onnistunut tutustumaan kahteen hyväntahtoiseen luokkakaveriin. Äkillinen julkisuus saa hänet sulkeutumaan siivouskomeroon - ihan kirjaimellisesti - koska hän pelkää mediassa leviävien nolojen kuvien ja juttujen pelästyttävän nämä ainoat ystävät tiehensä.

Annalle sattuu ja tapahtuu oikeasti koko ajan; hän onnistuu sytyttämään suositun tytön hiukset palamaan kaasupolttimella, kävelemään päin tolppia, kompastumaan lampunjalkoihin... Puhumattakaan siitä sorsapilliepisodista! Ja jos Anna onnistuu olemaan kiltisti hiljaa paikallaan, koira osaa aiheuttaa emäntäänsäkin pahemman kaaoksen.

Annan vanhemmat ovat oikein mukavia, mutta kun heihin tutustuu paremmin, on helppo ymmärtää, ettei Anna ole oppinut keskustelemaan normaalisti ikäistensä kanssa. Osa tekstistä on puhelinvastaajan ja sähköpostin viestiketjuja ja keskustelu muuttuu hulvattomaksi kun isän uusi morsian ja Annan äiti pääsevät vauhtiin.

Annan normaaleimmat - eli rauhallisimmat - hetket ovat jälki-istunnossa, jossa hän pääsee väittelemään sarjakuvista Connor-nimisen pahantekijän kanssa.

"It girl" on hupsua, kevyttä ja välillä överiksi menevää huumoria alusta loppuun. Annan touhujen seuraaminen oli loistavaa viihdettä alusta loppuun, vaikka lopputuloksen saattoikin arvata ennalta. Olin kyllä täysin tyytyväinen siihen, miten asiat järjestyivät; Annakin sai juuri sen pojan, jonka toivoin. Sanoisin, että "It girl" jättää lukijansa yhtä hyväntuuliseksi kuin Disneyn elokuva :D

Olen yllättynyt siitä, miten kovasti ihastuin tähän kirjaan; yleensä tällainen hölmö koheltaminen muuttuu nopeasti hauskasta pelkästään typeräksi. Ehkä syynä oli päähenkilö, joka oli omituisuudessaan hurjan sympaattinen hahmo <3

Vaikka Anna koheltaakin enemmän kuin keskiverto teini, hänen ajatuksensa ja kokemuksensa ovat kuitenkin uskottavia.

Taivazalan joutsen

Olen useaan otteeseen hypistellyt Sari Peltoniemen lapsille ja nuorille suunnattuja fantasiakirjoja kirjastossa. Joka kerta lukulistalla on sitten ollut jotain kiireellisempää. Nyt tartuin viimein päättäväisesti Peltoniemen uusimpaan kirjaan "Taivazalan joutsen", joka aloittaa Avaimenkantaja-sarjan. Nyt voin ylpeillä sillä, että onnistuin lukemaan uutuuskirjan ja vielä suomalaista fantasiaa! ^^

Tarina sijoittuu pieneen Kielisen kylään, jossa kouluikäiset sankarit Miranda, Olavi ja Veera asuvat. Painajaiset vaivaavat kyläläisiä ja rehtoristakin on tullut entistä ilkeämpi. Syksyn ja uuden kouluvuoden myötä kylään saapuu eksoottisia lintuja ja outo nainen Opri, jolla on harvinaisen viisaita ja kyvykkäitä lemmikkejä.

Peltoniemi sanoo kirjoittavansa "luomufantasiaa" ja parempaa kuvausta tämän kirjan tyylille on vaikea keksiä. Mökit, metsät, pieni ja tiivis kyläyhteisö sekä luonnonvoimat ovat keskeisessä asemassa tässä jotenkin ihanan suomalaisessa tarinassa. "Taivazalan joutsen" muistuttaa tyyliltään Reeta Aarnion kirjoja, joihin myös ihastuin juuri sen takia, että ne eroavat niin selvästi ulkomaalaisista fantasiakirjoista. (Joskus siitä amerikkalaisesta räiskinnästäkin kaipaa taukoa.)

"Taivazalan joutsen" on lastenkirja, joten luonnollisesti lapset joutuvat pelastamaan päivän. Pyörittelin vähän silmiäni sille, miten helposti aikuiset lähtivät mukaan ihmeellisiin juttuihin, mutta muuten pidin tarinasta. Peltoniemi on keksinyt oikein kiehtovia ulottuvuuksia tuomaan sitä fantasiaa tavalliseen maailmaan. Lapsen tavoin ihastelin myös niitä söpöjä eläimiä ^^

Sarjan seuraavat osat ilmestyvät kuulemma ensi vuonna ja taidan kyllä lukea nekin - kunhan tilaisuus hyppää vastaan! :D

PS. Laura Haapamäki on taiteillut kirjaan todella kauniin mustavalkoisen kuvituksen.

Mad Ship

"Mad Ship" on toinen osa Robin Hobbin Liveship Traders -trilogiasta. Hehkutin jo "Ship of Magicia" ja tässä jatko-osassa meno vain parani.

Merirosvokapteeni Kennit on siepannut Vivacian ja Kylen ja Wintrow'n siinä sivussa. Kennitin voitonriemua uhkaa kuitenkin merikäärmeen mutustama jalka, joka mätänee kovaa vauhtia ja uhkaa viedä mukanaan koko miehen.

Wintrow'n täytyy nyt hyödyntää puutteelliseksi jäänyttä koulutustaan ja pelastaa Kennitin henki. Jos Kennit kuolee, kapteenin uskolliset miehet ja erityisesti Etta pitävät huolen siitä, että Wintrow ja Kyle kokevat mahdollisimman epämiellyttävän lopun.

Kotona Bingtownissa Vestritin perheen naisväki yrittää epätoivoisesti lepytellä velkojia odottaessaan Vivacian ja Kylen paluuta. Malta nauttii hemmotellun ja itsekkään lapsen innolla ensimmäisen sulhasehdokkaansa tarjoamista huomionosoituksista, vaikka hänellä ei ole aikomustakaan muuttaa Reynin syrjäiseen kotiin synnyttämään lapsia.

Malta on muuten alusta asti tuonut mieleeni Scarlett O'Haran; Malta haluaisi vain käydä juhlissa kauniissa puvuissa ja paistatella lukuisten nuorten miesten ihailussa. Oli hauskaa seurata Maltan kehitystä todella raivostuttavasta kakarasta voimakastahtoiseksi nuoreksi naiseksi.

Tässä sarjan toisessa osassa esiteltiin myös uusia vihollisia; Bingtownin vanhojen kauppiasperheiden yhteinen uhka on hemmoteltu, ruumiin iloihin uppoutunut poikakuningas Satrap Corgo. Miten joku voi olla samaan aikaan niin säälittävä ja kamala? En voi sanoa muuta kuin että nautin suuresti Corgon inhoamisesta! :D

Althean rakkauselämä sai jonkinlaista kolmiodraaman makua, kun hän matkaa kotia kohti vanhan tanssiparin, varakkaan Teniran suvun perijän Gragin kanssa. Grag Tenira on juuri sitä mitä kunniallisen kauppiasperheen tyttären pitäisi haluta, mutta Althean mielestä mukava nuorukainen ei ole tarpeeksi jännittävä.

Alan ilmeisesti tulla vanhaksi ja tylsäksi itsekin, kun toivoin Althean valitsevan Gragin - kaupanpäällisinä olisi vielä mahtavat appivanhemmat! Brashen, jonka perään Althea nyt haikaili, vaikutti muutamista hyvistä teoistaan ja aikeistaan huolimatta aikamoiselta lurjukselta. Pahan pojan charmi ei ainakaan tällä kertaa purrut allekirjoittaneeseen :P

Lempihahmoni on ehdottomasti Ophelia, Teniran perheen vanha laiva. Ophelia työntää nenänsä kaikkialle ja tietää tasan tarkkaan, miten asioiden pitää mennä, todella sisukas ja hyväntahtoinen rouva. Jokaisella perheellä pitäisi olla oma Ophelia! ^^

Kapteeni Kennit hämmensi minua (ihan positiivisella tavalla) jo sarjan ensimmäisessä osassa, kun en millään osannut päättää, onko hänestä tarkoitus pitää vai ei. Nyt sanon, että hän ei ole kovin mukava tyyppi, mutta hänen suunnitelmansa tarjosivat ehkä kirjan jännittävimmät hetket.

"Elävien laivojen" hurja salaisuus paljastuu myös tässä kirjassa ja myös merikäärmeiden puuhat saavat selityksen. Aika huikeita juttuja Hobb on keksinyt lukijan iloksi - ja kauhistukseksi!

Punainen kuningatar

"Punainen kuningatar" on Victoria Aveyardin uutuussarjan avausosa. Olen nyt kahlannut innokkaasti läpi viime vuosituhannen fantasiasarjoja, joten kun näin tämän uutuuskirjan kiiltävät kannet kirjaston hyllyssä, päätin iskeä kiinni. Pitäähän sitä nyt edes yrittää pysyä ajan tasalla :D

Ihmiset on jaettu kahteen luokkaan, punaisiin ja hopeisiin. Punaiset ovat aivan tavallisia, punaverisiä ihmisiä. Hopeisilla puolestaan on yliluonnollisia kykyjä ja heidän verensä on kirjaimellisesti hopean väristä. Kuten olettaa saattaa, hopeiset ovat voimillaan alistaneet punaiset valtaansa. Punaiset elävät kurjuudessa pienissä kylissä hopeisten nauttiessa elämästään ihmeellisissä palatseissa. Kahdeksantoista vuotta täyttänyt punainen, joka ei ole onnistunut saamaan töitä tai harjoittelupaikkaa, lähetetään rintamalle.

Maren kahdeksantoistavuotissyntymäpäivä lähestyy uhkaavasti, eikä hän ole onnistunut hankkimaan menestystä muuten kuin taskuvarkaana. Yksi epätoivoinen varkausyritys käynnistää tapahtumaketjun, jonka seurauksena paljastuu, että punaverisellä Marella on aivan oma yliluonnollinen kykynsä. Pian Mare joutuu esittämään hopeista prinsessaa koko hopeisten hovin edessä.

Takakannessa sanotaan, että "tarinaa on luonnehdittu yhdistelmäksi Game of Thronesia ja Outolintua". (Kuvittelin muuten tapahtumien sijoittuvan johonkin keskiaikaa muistuttavaan maailmaan ja häkellyin, kun alettiin puhua sähköstä ja jääkaapeista.) Itselleni tuli alusta asti voimakkaimmin mieleen "Nälkäpeli", mutta ehkä siellä lopussa oli näkyvissä "Game of Thronesia" muistuttavaa menoa.

Olen joskus todella kova valittamaan. Kun luen Robin Hobbin ja erityisesti Robert Jordanin kirjoja tuskailen välillä sitä, miten verkkaisesti tapahtumat etenevät. "Punainen kuningatar" on nuorten aikuisten fantasialle tyypilliseen tapaan todella nopeatempoista ja kevyttä luettavaa ja nyt huomasin sen vaivaavan minua. Jotkut ratkaisut tuntuivat hirveän hätäisiltä ja sen vuoksi epäuskottavilta. Maresta tuli prinsessa jotenkin liian helposti ja alussa tuntui kuin lukisin lasten iltasatua, josta on tehty nuortenversio lisäämällä sinne vähän raakuuksia.

Kirjan henkilökaarti ei tehnyt minuun kovin suurta vaikutusta, vaan Aveyard tuntui käyttävän perinteisiä nuorten aikuisten fantasiatarinan tyyppejä; kapinallinen sankaritar, lapsuudenystävän ihastus, komea ja ihmeellisen mukava ja avulias prinssi, häijy narttu kilpailemassa komean prinssin huomiosta... Ja miten ihmeessä Mare löysi niin älyttömän nopeasti ja helposti ystäviä ja liittolaisia hovista?

No, nyt kun on valitettu, voin todeta, että loppu oli mielestäni oikein jännittävä. Suosittelen "Punaista kuningatarta" ehdottomasti kaikille "Nälkäpelin" ja "Outolinnun" ystäville ^^

Juhannusmurha

Alkoi jo tulla pieni "dekkarinälkä", joten innostuin löytäessäni Viveca Stenin Sandhamn-sarjan viidennen osan "Juhannusmurha" kirjastosta. Kesä taisi jo mennä, mutta kesälomaa minulla oli vielä näin syksyllä, joten tavallaan kirja sopi tilanteeseen loistavasti :D

Nora ja Jonas yrittävät viettää yhteistä juhannusta saaristossa Noran poikien ja Jonaksen parhaaseen teini-ikään ehtineen tyttären Wilman kanssa. Pariskunnalla on oikein mukavaa, kunnes Wilma lähtee puolialastomana juhlimaan muiden nuorten kanssa ja katoaa.

Sandhamn on juhannusaattona täynnä juhlimaan - eli juopottelemaan - tulleita kaupunkilaisia, mikä työllistää poliisia. Lisävoimia tarvitaan, kun metsiköstä löytyy ruumis.

Sarjan aiempien osien lukemisesta on ehtinyt vierähtää niin pitkä aika, etten muistanut, mitä kaikkea päähenkilöille on ehtinyt matkan varrella tapahtua. Se ei onneksi haitannut lainkaan, sillä keskeiset asiat palautuivat mieleen lukiessa.

Tällä kertaa aiheena oli nuorten elämä tänä päivänä; vanhemmat eroavat ja löytävät uusia kumppaneita tai ovat niin kiireisiä, etteivät tunnu muistavan lastensa olemassaoloa ennen kuin jotain tapahtuu. Päihteitä on tarjolla käsittämättömän helposti ja kavereiden vuoksi on pakko kokeilla...

"Juhannusmurha" oli - aiempien osien tavoin - kirja, jota ei malta laskea käsistään ennen loppuratkaisua. En edes osaa sanoa, kiinnostiko minua enemmän Noran parisuhdekuviot vai vainajaan ja murhasta epäiltyihin liittyvät paljastukset ja kaikki ne tapahtumat, jotka kuolemasta seurasivat. "Vielä pari sivua!" kuten sanonta kuuluu :P

Toivottavasti sarjan seuraava osa ilmestyy pian!

Ship of Magic

"Ship of Magic" aloittaa Robin Hobbin Liveship Traders -trilogian. Sarja sijoittuu samaan maailmaan kuin Farseer-trilogia, mutta aiemman sarjan hahmoihin viitataan vain ohimennen "pohjoisen barbaareina" joten ainakaan tämän ensimmäisen kirjan lukemista ei olisi olennaisesti haitannut, jos en olisi tuota sarjaa jo lukenut.

Vestritin kauppiasperheen ilo ja ylpeys on velhopuusta veistetty "liveship" Vivacia. Nämä "elävät laivat" imevät kapteeniensa ja miehistönsä kokemukset itseensä ja heräävät kirjaimellisesti, kun kolmas kapteeni on viettänyt elämänsä laivan kannella. Älykkäät laivat pystyvät kuljettamaan miehistönsä turvallisesti ja nopeasti karikkojen, myrskyjen ja merirosvojen ohi - jos niitä huvittaa. Laivoilla on älyn ja tietoisuuden lisäksi oma persoonallisuutensa.

Vestritin perheen nuorempi tytär Althea on seilannut isänsä mukana Vivacialla pikkutytöstä asti. Hän odottaa innolla päivää, jolloin Vivaciasta tulee hänen laivansa.

Althean suunnitelmat Vivacian kapteeniudesta rysähtävät karille isän kuollessa; Vivacian rakennuskuluja on maksettu jo kolmen sukupolven ajan ja perhe on edelleen korviaan myöten veloissa. Orjakaupan vuoksi perheen omistamat viljelmät tekevät tappiota. Epätoivoinen tilanne saa Althean sairaan isän tekemään epätoivoisen ja hätäisen ratkaisun; perheen talousasiat luovutetaan vanhemman tyttären miehen Kylen käsiin. Ikävä kyllä koko perhe saa pian huomata, että Kyle on harvinaisen typerä mies.

Althean siskonpojasta Wintrowsta piti tulla pappi. Isoisän kuolema kiskaisee hänet kuitenkin pois luostarin rauhasta ja hiljaisuudesta. Herkkä ja pohdiskeleva Wintrow löytää itsensä yllättäen keskeltä karkeita merimiehiä ja näiden raskasta ja kiireistä arkea.

"Assassin's Questin" jälkeen olin vähän epäluuloinen Hobbin suhteen ja mietin, jaksanko vielä lukea hänen tuotantoaan vai pitäisikö pitää taukoa. Liveship Tradersia on kehuttu Farseeriä paremmaksi sarjaksi ja ainakin tämän ensimmäisen kirjan osalta allekirjoitan väitteen; kahdeksansataa sivua enkä pitkästynyt kertaakaan! Hobb on luonut huikean maailman merikäärmeineen ja puhuvine laivoineen. Lisäksi matkan varrella paljastui kaikkia jännittäviä ja ihmeellisiä salaisuuksia.

Hahmotkin olivat kiehtovia. Wintrown hiljaisen arvokasta kapinointia saatoin vain ihastella kun taas hänen pikkusiskonsa Malta käyttäytyi kuin tavallinen hemmoteltu kakara ja aiheutti kaikkea jännittävää lapsellisella itsepäisyydellään. Itse laivat olivat mahtavia! Vivacia ja erityisesti veikeä vanha Ophelia toivat oman säväyksensä henkilökaartiin. Merirosvo Kennit puolestaan jätti minut ihmettelemään vielä kaikkien kahdeksansadan sivun jälkeenkin, että oliko hän nyt pidettävä vai inhottava tyyppi. Varsinaista yhtä suurta isoa pahista tässä kirjassa ei esiintynyt; Kyle nyt oli inhottava ääliö, mutta en kunnioita häntä antamalla hänen kunniattomille touhuilleen liikaa arvoa :P

Tämä sarja teki kyllä vaikutuksen allekirjoittaneeseen ja taidan piakkoin kaivaa seuraavan osan hyllystä ^^

Poika ja mekko

Kirjastossa käyminen ja siellä kiertely on minulle ihan oma harrastuksensa; teen sitä silloinkin, kun kotona odottaa useampi ostettu kirja :D Myös lastenkirjat täytyy katsastaa aina kaikessa rauhassa ja joskus sieltä osuu käsiin joku hauskan kuuloinen pikku "välipala". Tällä kertaa se oli David Walliamsin "Poika ja mekko". (Olin lukenut kirjasta muista blogeista, joten nämä arviot kyllä ohjasivat kättäni...)

Tarinan sankari on kaksitoistavuotias Dennis, joka asuu isoveljen ja isän kanssa. Äiti on lähtenyt livohkaan eikä hänestä saa puhua. Dennis rakastaa jalkapalloa ja... kauniita mekkoja. Näiden kahden kiinnostuksen kohteen vuoksi Dennis tutustuu koulun kauneimpaan tyttöön Lisaan. Lisa yllyttää Dennisin kokeilemaan mekkoa, mistä seuraa kaikenlaista kohellusta.

Olen kohderyhmää vähintään viisitoista vuotta vanhempi, mutta kerron nyt mielipiteeni ihan omalta kannaltani. Loppu tuli nopeasti (fantasiakirjoja lukiessa valitan sitä, että sitä loppuratkaisua saa odottaa ikuisuuden) ja kaikki ongelmat ratkesivat kuin taikaiskusta, kuten lastenkirjoissa monesti tapahtuu. Tiesin kuitenkin lukevani lastenkirjaa, joten lukeminen oli vain mukavaa ja välillä todella huvittavaa.

Ihastuin erityisesti Dennisin parhaan ystävän äitiin; meinasin tukehtua, kun äiti kauhisteli Dennisin päälleen pukeman mekon väriä eikä varsinaista vaatekappaletta :D

Ihastelin myös Lisan hahmoa; koulun kaunein ja suosituin tyttö, joka ei kuitenkaan ikinä kiusaa muita, vaan puhuu kohteliaasti myös niille, joita kaikki muut pilkkaavat. Kuulostaa vähän fantasiaolennolta, mutta toivottavasti kirjan lukevat lapset ottavat Lisasta mallia ^^

Minua häiritsi kirjassa vain kertojan tapa heittää omia kommenttejaan tekstin lomaan. Muistelen joskus pienempänä lukeneeni vanhoja tyttökirjoja, joissa kertoja saattoi välillä kommentoida tapahtumia eikä se silloin ärsyttänyt. Nyt olisin kuitenkin toivonut samanlaista neutraalia kerrontaa kuin aikuistenkin kirjoissa :P

Tällä kirjalla oli ilmeisesti tärkeä sanoma erilaisuuden - niin oman kuin muidenkin - hyväksymisestä, mutta kuten jo sanoin, minulla oli vain hauskaa. Pistetään iän piikkiin :D

Suosittelen tätä kaikille muillekin "aikuisille", jotka eivät ole vielä henkisesti ehkä täysin "kypsiä" :P