sunnuntai 9. lokakuuta 2016

The Dragon Reborn

Aloitin Robert Jordanin Ajan Pyörän lukemisen suomeksi, mutta sitten kirjat loppuivat hyllystä juuri kun olin pääsemässä vauhtiin! Onnekseni osaan englantia ja löysin sarjan kolmannen osan "The Dragon Reborn" edullisesti netistä. Jos lukee suomeksi, kyseessä ovat kirjat 5 ja 6. Pääsin siis siinäkin mielessä halvalla, koska nyt jouduin ostamaan vain yhden kirjan (ja tietysti jatko-osat...) Ja jos nyt vielä hehkutetaan, tuo ostamani englanninkielinen pokkari on todella söpö pönäkkä pikku opus ja sisältä löytyy oikein värillinen kartta! ^^

Randista on tullut Jälleensyntynyt Lohikäärme ja hän saa nyt osakseen omasta mielestään aivan liian suurta kunnioitusta. Tilannetta ei paranna lainkaan se, että Rand joutuu edelleen pelkäämään omia voimiaan ja erityisesti mielenterveyttään. Moiraine luonnollisesti kohtelee löytämiään maalaispoikia yhtä määräilevästi kuin aina. Moirainen hämärät suunnitelmat eivät - edelleenkään - miellytä Randia, joten hän kapinoi tavalla, josta uhmaikäinen voisi olla ylpeä.

Nynaeve ja Egwene palaavat prinsessa Elaynen kanssa Aes Sedain päämajaan Tar Valoniin jatkamaan opintojaan ainoan mahdin kanavoinnissa. He joutuvat välittömästi toteamaan, etteivät edes Tar Valonin muurit ja suojaukset pysty pitämään heitä turvassa pimeänkulkijoiden salamurhaajilta. Nuorten naisten täytyy otta mahti omaan käteen ja alkaa itse metsästää Aes Sedain joukkoon soluttautuneita pimeänkulkijoita.

Prinsessa Elaynella on kaksi veljeä: "täysiverinen" Gawyn ja velipuoli Galad. Komeat nuorukaiset ovat esiintyneet tarinassa vain vierailevina sivuhenkilöinä, mutta Elaynen nuiva suhtautuminen Galadiin tuotiin selvin sanoin esiin heti kättelyssä. Elaynen tunteet velipuoltaan kohtaan ovat vaivanneet minua alusta asti. Elayne sanoo, että Galad on liian tiukkapipoinen - eli pilaa kaikki Elaynen hauskat tempaukset kielimällä niistä. Onhan se tietysti pätevä syy ehkä vähän hemmotellulle tytölle inhota jotakuta, mutta odotan koko ajan, että Galadista paljastuu jotain todella jännittävää...

"The Dragon Reborn" tuntui polkaisevan vauhtiin jotenkin reippaammin kuin aiemmat osat. Tuntui, ettei enää tuhlattu niin paljon aikaa harhailuun ja maisemien pällistelemiseen vaan käytiin suoraan toimeen. (Ei tietenkään samalla tavalla hätäisesti kuin nuortenkirjoissa, mutta korkealle fantasialle sopivaan ei piinaavan hitaaseen tahtiin.)

Rand jäi vähän sivuosaan tässä sarjan kolmannessa osassa, mikä hämmensi minua alussa, koska hän nyt kuitenkin on se kuuluisa "lohikäärme". Tämä tarjosi kuitenkin tilaa sarjan muille hahmoille ja erityisesti nautin siitä, miten suuren roolin tytöt saivat. Nynaeve, joka sarjan alkumetreillä oli vain poikien perään lähtenyt sivuhenkilö, pääsi nyt loistamaan todellisena fantasiatarinan sankarittarena. Aivan mahtavaa! ^^

"The Dragon Rebornin" parhaan viihteen tarjoajan palkinnon puolestaan annan Perrinille, joka joutuu matkustamaan liiankin jännittävien naisten kanssa :D

2 kommenttia:

  1. Oli taas mukavaa lukea mietteitäsi tästä kirjasarjasta! Ja Galadista tosiaan paljastuu myöhemmin jotain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää siis jatkaa sinnikkäästi näiden mötiköiden lukemista, että kaikki salaisuudet paljastuvat ^^

      Poista