Lupaus

Kerstin Gierin nuorille suunnatun fantasiasarjan ensimmäinen kirja "Lupaus" on ollut lukulistallani siitä asti, kun näin sen ensimmäistä kertaa kirjaston hyllyssä (jokunen kuukausi sitten). Ensin oli kuitenkin "pakko" lukea pari muuta kirjaa ja sitten törmäsin vielä johonkin... Nyt olen sitten vihdoin lukenut (kiitetään lomaa) tämän Unennäkijöiden ensimmäisen kirjan ^^

Viisitoistavuotias Liv muuttaa pikkusiskonsa, koiransa ja maailman vanhimman (31-vuotias) au pair -tytön kanssa Lontooseen äidin työn ja uuden miesystävän vuoksi. Uudessa on koulussa Liv törmää neljän uskomattoman hyvännäköisen pojan joukkoon - ja yksi näistä komistuksista sattuu olemaan Livin uusi velipuoli.

Aivan kuin muutossa ja uusissa perheenjäsenissä ei olisi tarpeeksi ongelmia, Liv alkaa nähdä unia poikanelikosta. Oudointa unissa on se, että pojat tuntuvat olevan siellä oikeasti! Skeptikkona itseään pitävä Liv joutuu tunnustamaan, että toisten ihmisten unissa vieraileminen on mahdollista. Ja se on vain osa poikien salaisuutta...

Pidin Gieriltä aiemmin suomennetusta nuortentrilogiasta, mutta nyt huomasin suhtautuvani hirveän epäluuloisesti ajatukseen teinifantasiasta. (Taisin saada traumoja Alyson Noëlista.) Pelkäsin, että "Lupaus" olisi sellainen liiankin ennalta-arvattava "arkisen näköinen seinäruusu sankaritar onnistuu valloittamaan koulun komeimman ja suosituimman pojan" satu.

"Lupaus" noudatti perus teinifantasiaa siinä mielessä, että Liv on silmälasipäinen "seinäruusu", kunnes siirtyy uuteen kouluun ja tutustuu poikaan, jonka perään suurin osa tytöistä kuolaa. Gier onnistui kuitenkin toteuttamaan tämän kuvion niin, että tällainen vähän parkkiintuneempikin lukija viihtyi. Liv ja hänen perheensä olivat hauskoja hahmoja ja tarinan yliluonnollinen puoli tarjosi jännittäviä käänteitä.

Yllätyin - jälleen kerran - siitä, miten nopeasti nämä nuortenkirjat lukee :D

Enkelintekijä

Loman kunniaksi hotkaisin Camilla Läckbergin "Enkelintekijän". Sanon "hotkaisin", koska päästyäni vauhtiin en olisi millään keskeyttänyt!

Ebba oli yksivuotias, kun hänen koko perheensä katosi jäljettömiin kesken pääsiäisaterian. Nyt vuosikymmeniä myöhemmin, menetettyään pienen poikansa onnettomuudessa, Ebba ja hänen miehensä Mårten palaavat Ebban lapsuuskotiin. He ovat hädin tuskin ehtineet aloittaa vanhan talon kunnostamista, kun joku yrittää polttaa talon - ja sisällä nukkuvan pariskunnan!

Patrik alkaa tuhopolttoa tutkiessaan miettiä, että vanhaa, selvittämättä jäänyttä katoamistapaustakin kannattaisi penkoa uudestaan. Patrikin vaimo Erica on ollut jo pidempään kiinnostunut Ebban perheen tapauksesta. Erican hillitön uteliaisuus ajaa hänet jälleen sekaantumaan poliisitutkintaan - Patrikin suureksi kauhuksi.

Kirjan pääjuoni rakentui nerokkaasti pienistä palasista, jotka eivät alussa tuntuneet liittyvän toisiinsa millään tavalla. Lisäksi Läckbergin hahmot ovat yksinkertaisesti ihania! Niin uskottavia, sympaattisia ja välillä pelkästään huvittavia; meinasin tukehtua, kun Mellberg ja viimeisillään raskaana oleva Paula lähtivät kahdestaan tutkimaan rikospaikkaa.

Läckberg oli siis jälleen kerran loistava ^^

Jäin muuten ihastelemaan Patrikin ja Erican suhdetta; se kuulostaa samaan aikaan todella uskottavalta ja realistiselta ja kuitenkin liian ihanan ruusunpunaiselta tähän kyyniseen maailmaan :D

Charon's Claw

R. A. Salvatoren Neverwinter-sarjan kolmas osa "Charon's Claw" vältteli minua menestyksekkäästi useamman kuukauden. Lopulta törmäsin siihen Suomalaisessa kirjakaupassa ja pääsin jatkamaan mustan haltian Drizzt do'Urdenin seikkailujen seuraamista.

Dahlian täytyy mielenrauhansa vuoksi tappaa Ikikesän kaupunkia tyrannisoiva Herzgo Alegni. Drizzt roikkuu Dahlian mukana, vaikka tämän pakkomielle häiritseekin häntä. Sattumalta Alegnin miekka pitää vankinaan palkkamurhaaja Artemis Entreriä, Drizztin kenties uskollisinta vastustajaa jo sarjan alkuhämäristä. Nyt Entreri yhdistää jälleen voimansa Drizztin ja tämän uuden kumppanin kanssa nitistääkseen Alegnin.

Nuori drowvelho Ravel lähtee johdattamaan mustien haltioiden joukkiota kääpiöiden muinaiseen kotiin Gauntlgrymiin. Tarkoituksena on valjastaa Gauntlgrymiin vangittu voima drowhaltioiden käyttöön.

Tämä taisi olla taas sellaista perinteistä "miekka ja magia fantasiaa". Sapelit kalisivat ja tulipallot lentelivät. Ehdin aina unohtaa, miten paljon Salvatoren kirjoissa vauhdikkaita taisteluja! Juoni oli virkistävän yksinkertainen; ei tarvinnut vaivata päätä pysyäkseen kärryillä tapahtumista ja henkilöiden motiiveista.

Drizzt oli teinivuosieni suuri rakkaus, minkä olen varmaan kertonutkin jo. Silloin ahmin kaikki siihen mennessä käännetyt kirjat putkeen. Ja kyllä allekirjoittanut huokaili nytkin ihastuksesta, kun Drizzt lennähti hirviön kimppuun sapeli kiiltäen ja viitta hulmuten...

Pidemmän päälle minusta kuitenkin tuntuu, että tämä sarja ei tarjoa enää kovin paljon mitään uutta. Dahlian ilmestyminen tarinaan vanhojen kumppanien kuoltua oli virkistävää vaihtelua, mutta sitten vanha vihollinen Artemis Entreri palasi kuvioihin. Ja kaikkien näiden kirjojen jälkeen Drizzt-parka märehtii samoja vanhoja huolia syntyperäänsä liittyen...

Mutta niin paljon kaikkea jännää vielä luvassa Drizztille ja hänen kumppaneilleen, että pakko se seuraavakin kirja on taas lukea - kun löydän sen jostakin! ^^

Sisäpiirissä

Uutuussuklaata pitää hotkaista useampi levy ennen kuin voi olla varma siitä, onko se hyvää - ja tarpeeksi monen levyn jälkeen mielipide saattaa vielä muuttua... Sama pätee kirjoihin, joten kun kirjaston hylly heilutteli edessäni Viveca Stenin Sandhamn-sarjan toista osaa, tartuin tilaisuuteen (eli kirjaan).

Naisseikkailuistaan tunnettu varakas juristi Oscar Juliander murhataan näyttävästi purjehduskilpailun lähtöhuumassa. Tapausta alkaa selvittää edellisestä osasta tuttu poliisi Thomas Andreasson kollegoineen. Epäiltyjä etsitään niin rakastajattarien kuin liikekumppanienkin keskuudesta.

Edellisen osan tavoin kerrotaan myös Thomasin lapsuudenystävän Noran parisuhdeongelmista. Nora alkaa kypsyä mieheensä, joka tuntuu järjestelevän Noraa ja koko perhettä koskevia asioita vaivautumatta edes kertomaan Noralle etukäteen.

Tämä oli siis dekkari ja murhajuoni oli hienosti kasattu - tällä kertaa keksin syyllisen ja oikean motiivin parikymmentä sivua aikaisemmin kuin päähenkilöt! Hyvä minä! (Ilmeisesti osasin vihdoin myös ajatella lukiessani...) Kuitenkin Noran yksityiselämän kriisit kiinnostivat minua niin paljon, että pariin otteeseen puhisin kärsimättömänä, kun poliisit tutkivat tapausta. "Selvittäkää nyt se murha jotta voidaan keskittyä Noran elämään!" :D

Murhaajan tunnustus

Olen joskus vuosia sitten lukenut yhden Erica Spindlerin "lehtipistedekkarin" ja pidin sitä todella hyvänä; syylliseltä vaikuttava pääepäilty olikin lopulta viaton ja oikea murhaaja oli se todella mukavalta ja rehdiltä vaikuttava kaveri. Kun näin Spindlerin "Murhaajan tunnustuksen" ruokakaupan lehtihyllyssä... No, se tipahti ostoskoriin porkkanoiden päälle.

Katherinen isosisko Sara murhattiin Katherinen ollessa teini-ikäinen. Katherine oli pääepäilty - ainoa epäilty - mutta hänet vapautettiin syytteistä todisteiden puutteessa. Kaikki pienen Liberty-kylän asukkaat olivat kuitenkin vakuuttuneita Katin syyllisyydestä.

Kymmenen vuoden ajan Kat on paennut menneisyyttään ja rakentanut luomuleipomoyritystään kaukana Libertystä. Kat on saanut uhkauskirjeitä säännöllisesti aina Saran kuoleman vuosipäivänä ja oman vankilasta vapautumisen vuosipäivänään. "Oikeutta Saralle", vaatii tämä tuntematon kirjoittelija.

Nyt Kat on kyllästynyt pakenemaan ja palaa Libertyyn sisarensa vanhaan taloon. Kyläläiset - kaikki Katin entiset ystävät ja naapurit - ovat edelleen vakuuttuneita siitä, että Kat mukiloi sisarensa raivonpuuskassa; teininä Kat liikkui huonossa seurassa, valehteli sisarelleen menemisistään ja kömpi ikkunasta pihalle ryyppäämään ja polttamaan pilveä. Kaikki kuulivat sisarusten riitelevän ja Katin ystävät todistivat myöhemmin oikeudessa, että Kat oli sanonut toivovansa sisarensa kuolemaa.

Vanha sheriffi on alusta asti uskonut Katin syyllisyyteen, minkä vuoksi muita epäiltyjä ei ikinä keksittykään. Nyt Libertyn poliisinhommia hoitaa tämän miehen komea poika Luke. Katin palatessa takaisin Luke päättää ottaa naisen turvallisuuden asiakseen ja kaiken huipuksi avata vanhan murhatutkinnan uudestaan.

Saran kuolinyönä ammuttiin myös yövuorossa ollut poliisi, joka mahdollisesti näki jotain, mitä ei olisi pitänyt...

Katin ja Luken rakastuminen oli juuri sellainen kioskissa myytävään pikarakkausromaaniin sopiva tarina, mutta muuten juoni oli viihdyttävä. Epäilyttäviä tyyppejä oli runsaasti - tällä kertaa se kaikkein mukavimman ja viattomimman oloinen kaveri ei ollut murhaaja - ja matkan varrella paljastui kaikkea jännittävää.

Sori vaan, se on totuus

Törmäsin tähän Katariina Romppaisen nuortenkirjaan, kun kiertelin kirjastossa. Aina pitää muistaa harhailla lastenosastollekin! Takakannen perusteella ajattelin, että "Sori vaan, se on totuus" olisi hauska ja kevyt välipala.

13-vuotias Senja asuu köyhän yksinhuoltajaäidin kanssa nuhjuisessa kerrostalolähiössä. Senja ei ole tavannut isäänsä vauva-aikojen jälkeen eikä äiti suostu kertomaan isästä muuta kuin että ilmeisesti tämä on elossa... jossakin päin maailmaa.

Senja haluaisi tavata isänsä eikä ymmärrä, miksi äiti on halunnut "ryöstää" lapsen isältään. Isättömyyden lisäksi Senjaa tympii köyhyys; vanha tietokone jumittaa niin pahasti, ettei sillä pysty tekemään edes kunnollisia esitelmiä kouluun, jääkaapissa on vain maksalaatikkoa ja asunto on niin pieni ja ankea, ettei Senja kehtaa kutsua kavereita käymään.

Koulussa Senja ei voi paljastaa tosiasioita parempiosaisille kavereille, vaan sepittää tarinoita pitkillä työmatkoilla viipyvästä isästä ja hienolla alueella sijaitsevasta omakotitalosta. Kun kaverit ovat tulossa käymään, Senjan äiti onkin yllättäen saanut noroviruksen ja niin edelleen... Äidillä ei ole varaa edes koulun retkiin, joten Senja jää koululle ja selittää muille, että on matkustellut ja harrastanut niin paljon, ettei enää kiinnosta. Lisäksi Senja puhuu ahkerasti hiilijalanjäljistä ja väittää vastustavansa turhanpäiväistä kulutusta ympäristön vuoksi.

Senjan elämä muuttuu, kun äiti saa työkeikan Norjasta. Senja jää Suomeen täysin tuntemattomien sukulaisten luokse - ihmisten, joiden hän ei edes tiennyt olevan olemassa.

"Sori vaan, se on totuus" oli sellainen virkistävän positiivinen ja suloinen tarina. Äidin kiertely isää koskevista asioista ärsytti minua alussa melkein yhtä paljon kuin Senjaa. Senja kuulosti kiukutteluineen ja hätävalheineen mielestäni aika uskottavalta varhaisteiniltä. Onnellinen loppu ja asioiden järjestyminen oli tavallaan odotettavissa, mutta muutama yllättävä paljastus ja juonenkäännekin mahtuivat matkan varrelle.

Syvissä vesissä

Olen ihastunut useammankin ruotsalaisdekkaristin kirjoihin, joten olen jo pitkään halunnut tutustua Viveca Steninkin tuotantoon. Nyt löysin suureksi ilokseni tämän "Ruotsin dekkaritaivaan uusimman ja kirkkaimman tähden" Sandhamn-sarjan avausosan "Syvissä vesissä".

Kesälomakausi on kuumimmillaan, kun Sandhamnin rantaan huuhtoutuu ruumis. Itsemurhalta tai onnettomuudelta vaikuttavaa tapausta alkaa tutkia Thomas Andreasson, joka murehtii tyttären kätkytkuolemaa ja päättynyttä avioliittoaan.

Thomaksen lapsuudenystävä Nora viettää kesälomaa Sandhamnissa. Noralla on kaksi ihanaa poikaa ja onnellinen parisuhde, mutta raivostuttava anoppi. Kiinnostava työtarjous pakottaa Noran kuitenkin pohtimaan avioliittonsa tasapuolisuutta.

Odotukseni tätä kirjaa kohtaan olivat Camilla Läckbergin ja muiden ruotsalaisdekkaristien jäljiltä korkealla, mutta "Syvissä vesissä" onnistui vastaamaan niihin. Murhaajaa ei tarjota hopealautasella heti kättelyssä, vaan juoni paljastuu pieninä palasina. Murhaajan henkilöllisyys tuli ainakin minulle hienona yllätyksenä - en olisi arvannut sen paremmin kuin kirjan päähenkilötkään.

Kiinnostavinta tässä dekkarissa taisi kuitenkin olla hahmojen arkiset ongelmat ja kommellukset. Keskityin niin seuraamaan ja märehtimään varsinkin Noran huolia työn, parisuhteen ja perheen yhteensovittamisesta, että ne ympärillä lojuvat ruumiit tahtoivat unohtua. Mielestäni hauska yksityiskohta oli Noran insuliinihoitoinen diabetes; en ole tainnut vielä törmätä yhteenkään diabetesta sairastavaan päähenkilöön. Hienoa tässä Noran sairaudessa oli se, ettei se ollut pääjuoni, vaan ainoastaan yksi täysin normaalia elämää elävän hahmon piirre.

Ainoastaan yksi asia häiritsi minua; Thomas keskustelee meneillään olevasta murhatutkinnasta sekä Noran että tämän miehen kanssa! Ei kai yksikään virkamerkkinsä arvoinen poliisi rupea pohtimaan työjuttujaan siviilien kanssa?!

Aion ehdottomasti jatkaa tämän sarjan lukemista ja suosittelen Sandhamn-sarjaa kaikille Camilla Läckbergin lukijoille - ja päin vastoin.