maanantai 11. huhtikuuta 2016

Enkelintekijä

Loman kunniaksi hotkaisin Camilla Läckbergin "Enkelintekijän". Sanon "hotkaisin", koska päästyäni vauhtiin en olisi millään keskeyttänyt!

Ebba oli yksivuotias, kun hänen koko perheensä katosi jäljettömiin kesken pääsiäisaterian. Nyt vuosikymmeniä myöhemmin, menetettyään pienen poikansa onnettomuudessa, Ebba ja hänen miehensä Mårten palaavat Ebban lapsuuskotiin. He ovat hädin tuskin ehtineet aloittaa vanhan talon kunnostamista, kun joku yrittää polttaa talon - ja sisällä nukkuvan pariskunnan!

Patrik alkaa tuhopolttoa tutkiessaan miettiä, että vanhaa, selvittämättä jäänyttä katoamistapaustakin kannattaisi penkoa uudestaan. Patrikin vaimo Erica on ollut jo pidempään kiinnostunut Ebban perheen tapauksesta. Erican hillitön uteliaisuus ajaa hänet jälleen sekaantumaan poliisitutkintaan - Patrikin suureksi kauhuksi.

Kirjan pääjuoni rakentui nerokkaasti pienistä palasista, jotka eivät alussa tuntuneet liittyvän toisiinsa millään tavalla. Lisäksi Läckbergin hahmot ovat yksinkertaisesti ihania! Niin uskottavia, sympaattisia ja välillä pelkästään huvittavia; meinasin tukehtua, kun Mellberg ja viimeisillään raskaana oleva Paula lähtivät kahdestaan tutkimaan rikospaikkaa.

Läckberg oli siis jälleen kerran loistava ^^

Jäin muuten ihastelemaan Patrikin ja Erican suhdetta; se kuulostaa samaan aikaan todella uskottavalta ja realistiselta ja kuitenkin liian ihanan ruusunpunaiselta tähän kyyniseen maailmaan :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti