Paula Havasteen "Maan vihat" jatkaa keskiajan Suomessa elävän Kerten tarinaa suoraan siitä, mihin "Tuulen vihat" päättyi.
"Tuulen vihoissa" Kerten mies Larri kävi humauttamassa piispaa kirveellä päähän, koska Kertte ei saanut pulautettua totuutta suustaan tarpeeksi reippaasti. Tämän vuoksi Larri joutuu lähtemään pakomatkalle ja Kertte puolestaan lupautuu piispaa saattaneiden miesten päällikön Arimon naiseksi pariksi vuodeksi. Vastalahjaksi Arimo lähettää miehensä jahtaamaan pientä ja tummaa "Lallia" (Kerten mieshän on siis pitkä ja vaalea).
Kertte on ihanan monipuolinen ja inhimillinen päähenkilö; hän on välillä turhamainen ja vahingoniloinen ja suhtautuu rakastajaansa Arimoon paljon laskelmoivemmin kuin hömppäromaanien sankarittaret. Toisaalta Kertte taas auttaa innokkaasti kohtaamiaan sairaita ihmisiä ja uskaltaa ystävystyä Pirkitin kanssa; Pirkitiä paheksutaan yleisesti, koska hän "antaa miesten pidellä maksusta".
Havaste kuvailee elävästi Kerten maailmaa; markkinoita, hanhia ja tunkioita, vanhojen luonnonmahtien merkitystä ihmisten elämässä ja sitä, miten kristinuskoa levittävät piispat tulevat häiritsemään tärkeitä, lapsia, karjaa ja koko tupaa turvaavia rituaaleja. Kertte varsinkin on vaarassa, koska hän tuntee hyvin vanhat parannus- ja suojataiat ja on lisäksi pienestä asti nähnyt henkiä.
Havasteen sanotaan kirjoittavan vahvoista naishahmoista ja olen asiasta samaa mieltä; Kertte on selviytyjä. Lisäksi Kertte pohtii koko ajan, miksei nainen muka voisi tehdä jotain pelkästään miesten työnä pidettyä askaretta. Virnuilin iloisena, kun Kertte hoiti turkiskauppoja paljon yksinkertaisia miehiä tehokkaammin.
Tällaiselle uusavuttomalle kaupunkilaiselle kaikki menneisyyden arkisetkin askareet kutomisesta ruoanlaittoon kuulostaa jännittävältä. Kun tähän lisätään vähän yliluonnollisia vihjauksia ja näppärä sankaritar, lopputuloksena on viihdyttävä seikkailu - ei tarvittu edes zombeja ja ylivoimaisia vihollisarmeijoita :D
Havaste myös jätti "Maan vihat" sellaiseen kohtaan, että jäin nyt odottamaan kärsimättömänä tarinan jatkoa.
Kertte on ihanan monipuolinen ja inhimillinen päähenkilö; hän on välillä turhamainen ja vahingoniloinen ja suhtautuu rakastajaansa Arimoon paljon laskelmoivemmin kuin hömppäromaanien sankarittaret. Toisaalta Kertte taas auttaa innokkaasti kohtaamiaan sairaita ihmisiä ja uskaltaa ystävystyä Pirkitin kanssa; Pirkitiä paheksutaan yleisesti, koska hän "antaa miesten pidellä maksusta".
Havaste kuvailee elävästi Kerten maailmaa; markkinoita, hanhia ja tunkioita, vanhojen luonnonmahtien merkitystä ihmisten elämässä ja sitä, miten kristinuskoa levittävät piispat tulevat häiritsemään tärkeitä, lapsia, karjaa ja koko tupaa turvaavia rituaaleja. Kertte varsinkin on vaarassa, koska hän tuntee hyvin vanhat parannus- ja suojataiat ja on lisäksi pienestä asti nähnyt henkiä.
Havasteen sanotaan kirjoittavan vahvoista naishahmoista ja olen asiasta samaa mieltä; Kertte on selviytyjä. Lisäksi Kertte pohtii koko ajan, miksei nainen muka voisi tehdä jotain pelkästään miesten työnä pidettyä askaretta. Virnuilin iloisena, kun Kertte hoiti turkiskauppoja paljon yksinkertaisia miehiä tehokkaammin.
Tällaiselle uusavuttomalle kaupunkilaiselle kaikki menneisyyden arkisetkin askareet kutomisesta ruoanlaittoon kuulostaa jännittävältä. Kun tähän lisätään vähän yliluonnollisia vihjauksia ja näppärä sankaritar, lopputuloksena on viihdyttävä seikkailu - ei tarvittu edes zombeja ja ylivoimaisia vihollisarmeijoita :D
Havaste myös jätti "Maan vihat" sellaiseen kohtaan, että jäin nyt odottamaan kärsimättömänä tarinan jatkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti