Jaye Wellsin "Dirty Magic" oli yksi sattumalöydös kirjaston hyllyjä kolutessani.
Taikuus on niin sanotusti lähtenyt lapasesta; ulkonäön ja toimintakyvyn parantaminen taikajuomilla on yhtä tavallista kuin rakennekynnet ja energiajuomat tänä päivänä. Ihmiset jakautuvat kahteen ryhmään; oikeakätisiin, jotka eivät osaa tehdä taikoja, ja vasenkätisiin, joilta taikajuomien keittäminen luonnistuu. Myös taikuus on jaettu kahteen luokkaan: puhtaaseen ja likaiseen. "Puhdas" taikuus on jokaisen saatavilla, kun taas "likainen" taikuus on kiellettyä. Likainen taikuus aiheuttaa käyttäjässään pahan riippuvuuden ja aiheuttaa pitkään käytettynä fyysisiä muutoksia. Tämän kielletyn likaisen taikuuden tuottajat ja käyttäjät pitävät poliisin työllistettynä.
Kate Prospero kuuluu vasenkätisiin ja on kaiken huipuksi kasvanut likaista taikuutta keittelevän ja levittävän velhopiirin keskellä. Katen Abe-eno koulutti Katesta uutta johtajaa likaisen taikuuden myyntibisnekseen, mutta kymmenen vuotta aiemmin Kate pesi kätensä kaikesta taikuudesta. Nyt Kate työskentelee partiopoliisina taistellen likaisen taikuuden levittäjiä vastaan. Hän jahtaa sinnikkäästi taikuuden väärinkäyttäjiä ja uneksii ylenemisestä ja kiinnostavampien tehtävien - ja paremman palkan - pariin pääsemisestä.
Tavallisella partioreissulla Kate ampuu harvinaisen pahasti seonneen likaisen taikuuden käyttäjän. Katelle selviää, että kaduilla liikkuu uusi, paljon aiempia vaarallisempi aine, ja hänen ampumansa henkilö oli tärkeä linkki aineen alkuperän selvitystyössä. Tapahtuman ansiosta Kate pääsee viimein mukaan isomman jutun selvittämiseen.
Tätä lukiessa tuntui välillä kuin olisi katsellut CSI:ta tai NCSI:ta tai jotain muuta vauhdikasta poliisi-sarjaa - yliluonnollisilla lisukkeilla tietysti. Tapauksen selvittäminen tuntui kestävän pitkään - johtui ehkä niistä ohuista Harper Connellyista, joita olen lukenut - mutta eihän minkään ison rikoksen ratkaisua voi vain tiputtaa sankarin syliin, vaikka lukija olisi kuinka kärsimätön. Ja jännittäviä hetkiä ja pari yllätystäkin matkan varrelle osui. Tavallaan oli myös virkistävää lukea jotain, missä pää-henkilöiden rakkausongelmat eivät muodosta valtaosaa juonesta.
Päähenkilön ja hänen läheistensä osalta seikkailun lopputulos oli aika lailla sellainen kuin odotin jo ensimmäisten lukujen perusteella. (Mutta miten monta täysin yllättävää ja ennennäkemätöntä loppua maailmaan mahtuisikaan?) Jos törmään muihin Wellsin kirjoihin kirjastoretkilläni, saatan hyvinkin tarttua tilaisuuteen ^^
Tätä lukiessa tuntui välillä kuin olisi katsellut CSI:ta tai NCSI:ta tai jotain muuta vauhdikasta poliisi-sarjaa - yliluonnollisilla lisukkeilla tietysti. Tapauksen selvittäminen tuntui kestävän pitkään - johtui ehkä niistä ohuista Harper Connellyista, joita olen lukenut - mutta eihän minkään ison rikoksen ratkaisua voi vain tiputtaa sankarin syliin, vaikka lukija olisi kuinka kärsimätön. Ja jännittäviä hetkiä ja pari yllätystäkin matkan varrelle osui. Tavallaan oli myös virkistävää lukea jotain, missä pää-henkilöiden rakkausongelmat eivät muodosta valtaosaa juonesta.
Päähenkilön ja hänen läheistensä osalta seikkailun lopputulos oli aika lailla sellainen kuin odotin jo ensimmäisten lukujen perusteella. (Mutta miten monta täysin yllättävää ja ennennäkemätöntä loppua maailmaan mahtuisikaan?) Jos törmään muihin Wellsin kirjoihin kirjastoretkilläni, saatan hyvinkin tarttua tilaisuuteen ^^
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti