maanantai 11. tammikuuta 2016

Truly, Madly, Deadly

Hannah Jaynen teinijännäri "Truly, Madly, Deadly" oli ihan sattumalöydös kirjaston hyllystä. Kirjan päähenkilö on Sawyer, jonka poikaystävä Kevin on juuri kuollut auto-onnettomuudessa. Pian hautajaisten jälkeen Sawyer löytää lokerostaan artikkelin onnettomuudesta ja viestin "You're welcome". Allekirjoituksena on "ihailija". (Kevinin lempiharrastuksiin kuului Sawyerin pahoin-piteleminen, mistä Sawyer ei ole kertonut edes parhaalle ystävälleen.)

Poliisi alkaa epäillä, ettei Kevin ollut yksin autossa. Sawyerista tuntuu, että joku seuraa häntä, mutta kukaan ei ota häntä vakavasti. Omituiset kuolemantapaukset eivät lopu Keviniin ja viestilappuja putkahtelee Sawyerin tielle tasaiseen tahtiin.

Siinä mielessä ainakin minulle todella onnistunut jännitystarina, että epäilin suunnilleen puolta kirjan henkilöistä - jopa itse sankaritarta! Nuortenkirjamaisesti mukana oli se pakollinen ilkeä tyttö ja ymmärtämättömiä aikuisia, mutta pääpaino ei ollut tavallisessa teinidraamassa, vaan murhaajan selvittämisessä. Keksin syyllisen pari sivua ennen Sawyeria; se oli yksi niistä, joita epäilin jo paljon aiemmin, mutta Jayne onnistui harhauttamaan minua kourallisella muita epäilyttäviä hahmoja.

Tämä kirja tuli luettua reippaasti, koska oli hirveä hinku tietää, miten käy ja kuka on oikeasti syyllinen. Ehkä ratkaisu oli jollekulle ilmiselvä, mutta minulla ainakin oli hauskaa arvaillessa ^^

Tyyliltään "Truly, Madly, Deadly" muistutti aiemmin kehumaani Melissa Marrin nuorten trilleriä "Made for You".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti