tiistai 29. marraskuuta 2016

Halki puolen maailman

"Halki puolen maailman" on toinen osa Joe Abercrombien uudesta Särkynyt meri -trilogiasta. Pidin ensimmäisestä osasta kovasti ja olisin silloin halunnut heti käydä tämän jatko-osan kimppuun, mutta tämän uuden kirjan ilmestyminen kirjastoon kesti tietysti aikansa ja ehdin sitten odotellessani löytää kaikkea jännittävää... Kun "Halki puolen maailman" oli lopulta saatavilla, tallustelin useampaankin kertaan sen ohi, kun ei enää innostanut. Nyt otin sen käsittelyyn vähän sellaisena "pakkopullana", kun onhan sarjat pakko lukea loppuun (elleivät ole aivan kamalia).

No, ei tarvinnut montaa lukua lukea, kun tarina oli tempaissut minut mukaansa ja nautin matkasta täysin siemauksin ^^

Edellisen kirjan päähenkilö Yarvi esitti nyt vain merkittävää sivuosaa ja valokeilaan pääsivät Thorn, soturiksi haluava tyttö, jonka ärhäkkä asenne aiheuttaa ongelmia, sekä Brand, myös soturiksi pyrkivä poika, joka puolestaan joutuu ongelmiin, koska haluaa aina tehdä oikein.

Naisten ei ole soveliasta taistella, joten Gettlannin sotureita kouluttava vanha sovinisti Hunnan pitää huolen siitä, että kaikki harjoituksiin eksyneet tytöt lähtevät itkien takaisin äidin helmoihin. Thorn, joka haluaa kunnioittaa soturi-isänsä muistoa, on ollut ainoa kyllin kovapäinen ja pahansisuinen jatkaakseen vuodesta toiseen. Viimeisessä kokeessa ennen kuninkaan sotaretkelle valitsemista hän kuitenkin vahingossa surmaa toisen soturikokelaan. (Oli muuten Hunnanin syytä!) Tuomio on kuolema, mutta ovelalla Yarvilla on käyttöä sekä Thornille että liian rehelliselle Brandille.

"Halki puolen maailman" on kevyttä ja nopeatempoista korkeaa fantasiaa. (Voidaan tietysti väitellä aiheesta, saako tällaista nuorille suunnattua tarinaa kutsua "korkeaksi" fantasiaksi.) Juoni oli oikein viihdyttävä, vaikka aika perinteisellä fantasiatarinan kaavalla mentiinkin. Yarvin puuhat jaksoivat ihastuttaa allekirjoittaneen kieroilua rakastavaa mieltä. Loppuratkaisu ei muuten mennyt tismalleen sillä tavalla kuin olin ajatellut, eli pisteet siitä :D

Romanssienkin suhteen juttu meni todella tutulla nuortenkirjan kaavalla (ei kolmiodraamaa!), mutta sitä oli silti hauska seurata.

Thorn oli mielestäni alussa todella rasittava tyyppi, kun hänen oli pakko jatkuvasti ärhennellä ja haastaa riitaa jokaisen vastaantulijan kanssa. Teki mieli ravistaa tyttöä ja käskeä tätä käyttäytymään edes hetken kunnolla. Brand puolestaan vaikutti vähän tylsän yksinkertaiselta. Opin kuitenkin pitämään molemmista päähenkilöistä ja soturijoukon yhteishengen muodostuminen oli aivan mahtavaa <3

Nyt odotellaan sitä viimeistä osaa ^^

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti