Laura Lähteenmäen uusi nuortenkirja "Nutcase" kertoo viisitoistavuotiaasta Saimista. Saimi asuu pienessä maaseutukylässä ja isoveli Juho on ollut hänen paras ystävänsä koko elämän ajan. Saimi ja Juho ovat olleet läheisiä kuin kaksoset. Juhon ja tämän parin kaverin lisäksi Saimi ei ole koskaan kokenut tarvitsevansa muiden nuorten seuraa.
Tarina - ja Saimin ongelmat - alkaa, kun Juho muuttaa kaupunkiin opiskelemaan. Äkkiä Saimi jää yksin, sillä luokan tyttöjen jutu eivät ole koskaan kiinnostaneet häntä. Lisäksi Juhon ystävät, joille Saimi on kuvitellut olevansa kuin pikkusisko, eivät enää halua häntä seuraansa. Juho puolestaan alkaa muuttua kaupungissa aivan tuntemattomaksi nuoreksi mieheksi. Uudet kuviot tempaavat Juhon mukaansa eikä velipoikaa huvittaisi tulla viikonlopuiksi kotiin tai edes pitää pahemmin yhteyttä siskoon.
Juhon tietokonetta vakoillessaan Saimi löytää erikoisen blogin, jolla tuntuu olevan jotain tekemistä Juhon kanssa. Netin salaperäisten nimimerkkien takana olevia henkilöitä saakin sitten arvuutella.
Lähteenmäen kirjoja ei voi kehua hauskoiksi ja kevyiksi, vaan ne herättävät ainakin minussa välillä turhankin vakavia ajatuksia. Oli turhauttavaa seurata, miten vaikeaa Saimin on selviytyä Juhon etääntymisestä ja löytää uusia ihmisiä elämäänsä. Saimin alkaessa vihdoin ottaa kontaktia luokan tyttöihin mietin hetken, oliko hänellä oikeasti jokin sosiaalista kanssakäymistä vaikeuttava sairaus vai oliko kyse pelkästä harjoituksen puutteesta.
Minä sekä pidin että en pitänyt "Nutcasesta". (Samaa mieltä olen tainnut olla kaikista Lähteenmäen kirjoista.) Pidän yleensä iloisemmista ja "kivemmista" tarinoista, mutta toisaalta ihailen Lähteenmäen kykyä kuvailla niitä synkempiäkin puolia elämästä. Olen itse asunut aina kaupungissa ja kuvitelmissani maaseudun lapset leikkivät iloisesti aurinkoisilla pelloilla sisaruslauman ja koiran- ja kissanpentujen kanssa. "Nutcase" pakotti ajattelemaan tilannetta vähän eri tavalla. (Ja kyllä se tunnelma loppua kohti muuttuu Lähteenmäenkin kirjoissa ihan positiiviseksi.)
Suosittelen Lähteenmäen kirjoja niin nuorille kuin vähän vanhemmillekin. North End -sarjaa suosittelen kaikille dystopioiden ystäville; Nälkäpeli on sen rinnalla kuin riehakas kesäleiri.
Minä sekä pidin että en pitänyt "Nutcasesta". (Samaa mieltä olen tainnut olla kaikista Lähteenmäen kirjoista.) Pidän yleensä iloisemmista ja "kivemmista" tarinoista, mutta toisaalta ihailen Lähteenmäen kykyä kuvailla niitä synkempiäkin puolia elämästä. Olen itse asunut aina kaupungissa ja kuvitelmissani maaseudun lapset leikkivät iloisesti aurinkoisilla pelloilla sisaruslauman ja koiran- ja kissanpentujen kanssa. "Nutcase" pakotti ajattelemaan tilannetta vähän eri tavalla. (Ja kyllä se tunnelma loppua kohti muuttuu Lähteenmäenkin kirjoissa ihan positiiviseksi.)
Suosittelen Lähteenmäen kirjoja niin nuorille kuin vähän vanhemmillekin. North End -sarjaa suosittelen kaikille dystopioiden ystäville; Nälkäpeli on sen rinnalla kuin riehakas kesäleiri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti