Virginia Boeckerin "Witch Hunter" oli taas yksi sattumalöydös kirjastosta. Tämä nuorille suunnattu fantasiaseikkailu sijoittuu 1500-luvun Angliaan (oletin sen tarkoittavan Englantia).
Kirjan tapahtumia on edeltänyt rutto, joka verotti Anglian väestöä reippaasti ja surmasi myös vanhan kuninkaan. Valtaistuimelle nousi edellisen hallitsijan kaksitoistavuotias poika, josta on nyt kasvanut metsästyksestä ja naisista kiinnostunut huvittelunhaluinen nuorukainen. Nuoren kuninkaan ohjaajana (eli todellisena hallitsijana) häärää setä.
Ruton puhkeamisesta syytetään velhoja, joten nykyään taikuuden harjoittaminen missä muodossa tahansa on kuolemalla rangaistava teko. Taikuuden kieltävää lakia valvomaan kuninkaan setä on kouluttanut joukon nuoria "noidanmetsästäjiä".
Päähenkilö on 16-vuotias Elizabeth Grey, yksi noidanmetsästäjistä. Noitien ja velhojen pyydystäminen on ollut jännittävää, mutta todella pelottavaksi Elizabethin elämä muuttuu, kun hänen hallustaan löydetään kiellettyjä yrttejä. Elizabethin pitäisi liittoutua vihollisen kanssa selviytyäkseen elävänä kuninkaan vankilan kylmästä sellistä...
Ajatus historiallisesta miljööstä ja noitia jahtaavien näkökulmasta kerrotusta tarinasta herätti uteliaisuuteni, mutta en sitten kuitenkaan syttynyt tälle kirjalle. Hahmot eivät olleet mitenkään mieleenpainuvia ja juoni tuntui olevan "nuoret leikkivät pukuleikkejä erilaisissa tanssiaisissa ja törmäävät sattumalta tärkeisiin asioihin samalla kun vanhukset lepuuttavat niveliään kotona". (Pitäisikö lopettaa nuortenkirjojen lukeminen kokonaan, kun en näköjään voi sietää sitä, että aikuiset lähettävät lapset pelastamaan maailman?) Se keskiaikakaan ei mielestäni näkynyt kovin vahvasti ja taikamaailma vaikutti ainakin minusta sellaiselta huolimattomasti kokoon kursitulta tilkkutäkiltä.
Eniten minua taisi ärsyttää se, ettei kukaan ollut muka tajunnut sen tarinan isoimman konnan teoissa mitään ihmeellistä. Siis miten typeriä ne kaikki sotilaat, aateliset, palvelijat ja noidanmetsästäjät oikein olivat?
Positiivista "Witch Hunterissa" oli nopea- ja helppolukuisuus (kuten nuortenkirjoissa yleensä). Lisäksi Elizabeth oli aika hauska juotuaan petollisen tujua olutta kirjan alussa. Pakollisen kolmiodraaman lopullisen parinmuodostuksen taisin tajuta vasta lähempänä kirjan puoliväliä eli pisteet myös siitä! :D
Positiivista "Witch Hunterissa" oli nopea- ja helppolukuisuus (kuten nuortenkirjoissa yleensä). Lisäksi Elizabeth oli aika hauska juotuaan petollisen tujua olutta kirjan alussa. Pakollisen kolmiodraaman lopullisen parinmuodostuksen taisin tajuta vasta lähempänä kirjan puoliväliä eli pisteet myös siitä! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti