keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

The Skull Throne

Seuraavaksi jatkan Peter V. Brettin Demon Cycle -sarjan hehkuttamista. "The Skull Throne" on sarjan neljäs osa ja sisälsi kyllä niin mahtavia käänteitä, ettei Goodreadsin asteikko enää riitä!

Edellisen osan loppu sai leukani loksahtamaan, mutta "The Skull Throne" paljastaa Arlenin hurjan suunnitelman lukijalle.

Arlenin toteuttaessa omaa tärkeää tehtäväänsä krasialaiset jäävät nyt ilman voimakasta johtajaa. Inevera joutuu turvautumaan Abbanin tukeen yrittäessään epätoivoisesti pitää langat käsissään, kun Jardirin pojat ja muut miehet yrittävät kömpiä suurten sankareiden ja demoneiden kalloista tehdylle valtaistuimelle.

Pääsemme myös tutustumaan lähemmin Jardirin sukulaistyttöihin, joista olemme aiemmin nähneet vain vilauksia, kun he järkyttivät vanhoillisia krasialaisia lähtemällä demonijahtiin miesten tavoin.

Vanhat tutut sankarit ovat tietysti myös mukana; Leeshan täytyy tehdä isoja päätöksiä suhteessaan kreivi Thamosiin, Rojerin vaimot puolestaan järjestävät kaikenlaisia yllätyksiä miehelleen ja arvonimen saanut Gared joutuu vaikutusvaltaisten perheiden tytärten kynsiin, kun vanha herttuataräiti Araine päättää, että hän tarvitsee vaimon.

Nämä parisuhdesotkut olivat todella viihdyttäviä, mutta vaikutuksen minuun tekivät ne odottamattomat liittolaisuudet ja erityisesti ne suorastaan tyrmäävät petokset. Hienointa George R. R. Martinin Tulen ja jään laulu -sarjassa on mielestäni aina ollut se, että kuka tahansa voi kuolla koska tahansa kenen tahansa kädestä. Brett ylsi nyt samaan ilman että menin edes hahmoissa sekaisin! Tämä koko sarja on kyllä aivan loistava ja tuntui että "The Skull Throne" jätti vielä edeltäjänsäkin varjoonsa ^^

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti