keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

The Winner's Kiss

Marie Rutkoskin Winner's-trilogian päätösosa "The Winner's Kiss" tuli luettua. Nyt varoitan kaikkia sarjaan perehtymättömiä poistumaan sivulta, koska en aio varoa sanojani ;)

Kestrel jäi kiinni herranien kanssa vehkeilystä ja joutuu nyt vangiksi karuihin oloihin kaivokseen. Arin kuvittelee Kestrelin olevan onnellisesti naimisissa prinssinsä kanssa. Sitä paitsi Arinilla on kädet täynnä työtä, kun hän järjestää sotaa valorialaisia vastaan uusien liittolaistensa kanssa.

Kirjan alku tempaisi todella mukaansa; odotin henkeäni pidätellen, milloin Arin tajuaisi Kestrelin olevan pulassa. Samalla tosin ärsytti se, että sankaritar tarvitsi sankarin pelastamaan itsensä :D

Kestrelin ja Arinin ollessa taas yhdessä tunnelma jotenkin lässähti vähäksi aikaa. Minusta vain on niin tylsää, kun kahden hahmon tietää olevan tarinan lopussa onnellisesti yhdessä :P

Sitten päästiin sotimaan oikein kunnolla ja saatiin mukavasti sitä äksöniä. Vastustan periaatteessa tuliaseita muissa kuin urbaanissa fantasiassa, mutta tässä Arinin keksintö toimi. Kestrel hoiti oman osuutensa myös ihailtavan nokkelasti. Loppuratkaisu oli tietysti odotettavissa, mutta matka sinne oli ihan viihdyttävää lukemista ^^

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti