Rakastan lohikäärmeitä, joten Anthony Ryanin "The Waking Fire" on houkutellut minua jo pitkään. Tarina sijoittuu maailmaan, jossa lohikäärmeiden veren nauttiminen antaa osalle ihmisistä yliluonnollisia voimia. Lohikäärmeitä kasvatetaan kuin karjaa veren saamiseksi, mutta vankeudessa elävät lohikäärmeet ovat heikkoja ja kitukasvuisia ja niiden veren voima laimenee hälyttävästi. Metsästys on harventanut villinä elävien lohikäärmeiden joukkoa ja niiden metsästäminen ja veren kerääminen on haastavaa.
Tavallisten punaisten, mustien, vihreiden ja sinisten lohikäärmeiden lisäksi huhutaan valkoisesta lohikäärmeestä. Yksikään elävä ihminen ei ole nähnyt sitä eikä kenelläkään ole tietoa, millaisia voimia sen veressä mahdollisesti olisi - jos se on olemassa.
Tutkimusryhmä lähtee etsimään myyttistä olentoa syvältä viidakosta villien lohikäärmeiden ja yhtä verenhimoisten, epämuodostuneiden villi-ihmisten keskeltä.
Maailma ja alkuasetelma olivat todella kiehtovia ja juoni, kun se lopulta valkeni kaikkine käänteineen oli hienosti laadittu. Hahmoissakaan ei ollut valittamista; tarinan kolme sankaria olivat sellaisia perus suoraselkäisiä tyyppejä, joiden toimia on mukava seurata.
Mutta... Anthony Ryan ei ole yhtään hauska. Lisäksi kirjassa oli runsaasti aseita ja koneita eli sellaista "poikien höpinää", mikä ei jaksanut kiinnostaa minua. Jonkinlainen sotakin siellä oli tuloillaan/menossa tai ainakin meritaisteluita käytiin, mutta joudun tunnustamaan, etten oikein päässyt kärryille tästä kuviosta. Ihmettelin itse asiassa melkein koko kirjan ajan, miten merellä seikkaileva Hilemore liittyi koko tarinaan, jonka pääajatuksena oli se valkoinen lohikäärme.
Minulla on näin ollen ristiriitaiset ajatukset tästä kirjasta; juoni ja maailmanrakennus olivat vaikuttavia. Kehun Ryania erityisesti myös runsaasta naisenergiasta hahmokaartissa. Toteutus oli kuitenkin vähän kuiva. Tekisi mieli tarttua seuraavaan osaan, kun en voi uskoa, että teksti tuntui oikeasti niin puuduttavalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti