keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Rajalla

Ally Condien tulevaisuuteen sijoittuva teinikolmiodraamatrilogia alkoi "Tarkoitetulla" ja nyt pääsin toiseen osaan "Rajalla". Kannessa kirjaa hehkutetaan Nälkäpelin seuraajana, mutta ensimmäisen osan perusteella olin vähän skeptinen.

"Tarkoitettu" päättyi siihen, että Cassian elämää suurempi ihastus Ky lähetettiin viranomaisten toimesta vaarallisiin ulkoprovinsseihin taistelemaan - ja todennäköisesti kuolemaan. "Rajalla" alkaa siitä, että Cassia on hankkiutunut työkomennukselle rajaprovinsseihin vakaana aikomuksenaan paeta ulkoprovinsseihin ja löytää Ky.

Moitin "Tarkoitettua" siitä, että se kävi välillä vähän tylsähköksi. "Rajalla" oli kevyt ja ihan kiinnostava luettava, vaikka en jotenkin päässyt heti alussa sellaiseen todella hyvän kirjan "pakko saada tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu" -tunnelmaan. Ammuskelua ja toimintaa oli enemmän kuin sarjan avausosassa ja loppua kohti alkoi paljastua kaikkea jännittävää. Sarjan kolmiodraamakin sai vähän lisäväriä.

Cassian ja Kyn suhde vaivasi minua kovasti. Mielestäni heidän romanssinsa ensimmäisen kirjan pohjalta oli pelkkä nuorten ihastus, joka perustui yhteisiin jännittäviin salaisuuksiin. Tällaisen ihastuksen ei uskoisi saavan Cassian tapaista kiltiksi kasvatettua tyttöä jättämään rakastavaa perhettä ja vaarantamaan koko elämäänsä. Sitten minulle viimein selvisi, että ehkä Ky olikin pelkkä tekosyy ja todellinen motiivi oli Cassian isoisä, joka oli kehottanut Cassiaa taistelemaan. Yhteiskuntahan kirjaimellisesti murhasi Cassian isoisän (kuten kaikki muutkin vanhukset näiden täyttäessä kahdeksankymmentä vuotta). Siinä luulisi olevan tarpeeksi syytä kapinoida karkaamalla jännittävän ja ehdottoman kielletyn pojan perään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti