Seleesian näkijä

Erika Vikin Kaksoisauringot-sarjan toinen osa "Seleesian näkijä" nökötti sopivasti kirjaston uutuushyllyssä ja iskin heti kiinni, vaikka tuo 14 vuorokauden lainausaika 600-sivuisen kirjan kohdalla hieman jännitti. Vikin teksti on onneksi kuitenkin nopealukuista ja edellisen osankin tapahtumat olivat vielä ihanasti muistissa.

Corildon ja Aleia matkaavat seleesien maille selvittämään Aleian lumouksen arvoitusta. Samalla pääsemme tutustumaan Corildonin perheeseen ja kuulemme lisää miehen menneisyydestä - eli siis hänen romansseistaan.

Aleia kuvitteli pakenevansa perässään olevien murhaajien kynsistä lähtemällä maasta, mutta ikävä kyllä nämä salamyhkäiset tyypit ovat edelleen mukana pelissä. Lisäksi seleesejä uhkaa vanha, jo voitetuksi uskottu vihollinen tulilinnut. Eikä kukaan tiedä, mistä huonot tuulet tulevat ja mitä tekemistä Aleialla on minkään kanssa.

"Seleesian näkijä" laajensi reippaasti maailmaa, johon "Hän sanoi nimekseen Aleia" lukijan tutustutti ja ehkä siksi pidin tästä jopa ensimmäistä kirjaa enemmän. Vikin luoma maailma ei ole liian käsittämätön ja sekava, vaan mielestäni juuri sopivan erilainen ja kiinnostava.

Hahmoista Aleia persoonana jäi edelleen hieman mitäänsanomattomaksi, mutta toisaalta hänen tarjoamansa arvoitus tarjosi kiitettävästi jännitettävää ja ihmeteltävää.

Corildonin entisen kihlatun kohtaaminen oli niin sanotusti herkullista seurattavaa. Corildonin perhettäkään en kutsuisi tylsäksi. Odotin Corildonin äidin olevan joku tympeä, ylimielinen pirttihirmu, mutta Anya osoittautuikin oikein miellyttäväksi hahmoksi. Kuumapäisestä sedästä taas en jostain syystä pitänyt yhtään. Pikkusisko Tigran oli todella suloinen ja häneen liittyikin sitten useampiakin salaisuuksia.

Tunnelma tiivistyi loppua kohti, kun kaikenlaista hurjaa tapahtui ja kirja loppui mielestäni paljon pahemmassa kohdassa kuin edeltäjänsä. Uskallan ennustaa, ettei seuraava osa jää ainakaan minulta lukematta, vaikka lukulista olisi miten pitkä. Hienoa että Suomesta löytyy näin komeaa fantasiaa ^^