Alkoi tehdä mieli jotain kivaa pientä teinidraamaa ja päätin kokeilla Holly Bournen "Am I Normal Yet?":a. Tämä suuren suosion saanut kirja käännettiin viime keväänä, mutta päädyin nyt lainaamaan opuksen ihan alkuperäiskielellä kirjastosta. (Osaakohan tässä kohta enää lukea suomeksi?)
Tarinan päähenkilö on juuri collegen aloittanut Evie, jonka pari viimeistä kouluvuotta ovat kuluneet mielenterveysongelmien kanssa taistellessa. Terapia jatkuu, mutta lääkitystä on päästy keventämään huomattavasti eivätkä uudet opiskelukaverit tiedä Evien taustaa. Evie haluaakin nyt nauttia opiskelijaelämästä normaalin nuoren tavoin ja unelmissa on monen muun tytön tavoin tietysti myös treffeille pääseminen.
"Pahojen ajatusten" lisäksi Evien iloista uutta elämää uhkaavat paras ystävä Jane, joka on muuttunut täysin uuden poikaystävän myötä, sekä pojat, jotka käyttäytyvät... kuin teini-ikäiset pojat.
Onneksi Evie tutustuu koulussa Amberiin ja Lottieen, joiden kanssa hän pääsee pohtimaan vastakkaisen sukupuolen typeryyttä ja naisten asemaa. Evie vain pelkää kovasti, että uudet ystävät saavat tietää hänen sairaudestaan...
Oli helppo huomata, miksi "Am I Normal Yet?" on saanut huomiota. Tämä ei ollut sellainen hauskan höttöinen tarina ihastuneiden teinien kohelluksista, vaan Bourne kertoi oikein uskottavasti paniikki- ja ahdistuskohtauksista kärsivän nuoren maailmasta. Erityisen hätkäyttävää oli se, miten muut ihmiset suhtautuvat mielenterveysongelmista kärsivään.
Näin lukijana on helppo sanoa, että Evien olisi pitänyt vain kertoa avoimesti ongelmistaan eikä aiheuttaa itselleen lisästressiä salailulla, mutta Evien perustelut olivat todella vakuuttavia. Ihmiset esittävät ymmärtävänsä ja ovat todella myötätuntoisia, mutta lopulta, kun logiikka ei toimi eikä sairastunut vain äkkiä ala pärjätä terveen ihmisen tavoin, myötätunto vaihtuu turhautumiseksi. "Yrittäisit nyt ryhdistäytyä!" Ja tietysti mukana ovat ne ääliöt, joiden mielestä mielenterveyspotilaiden oireet ja selviytymiskeinot ovat loistava aihe vitseille...
Olen itse kaikkea muuta kuin bakteerikammoinen; uskon sen sijaan, että liika puhtaus aiheuttaa allergioita ja heikentää immuniteettia. En siis pystynyt samaistumaan Evien pakottavaan tarpeeseen siivota ja peseytyä ja sorruin monesti turhautumaan Evien käytökseen, kun hän ei pystynyt tekemään jotain pientä arkista asiaa bakteerien pelossa. Kirja kuitenkin auttoi ymmärtämään, että ne pienet arkiset asiat voivat oikeasti olla mahdottomia joillekin ihmisille.
Bourne ei käsitellyt hankalaa aihettaan liian vakavasti tai synkästi, vaan Lottien ja Amberin kanssa Evie pääsi kokemaan myös oikein hulvattomia hetkiä, kun tytöt ryhtyivät parantamaan maailmaa. Rakastin sitä, miten Amber sai Guyn tukehtumaan eväsleipäänsä parilla tarkasti lauotulla kuukautiskommentilla. "Am I Normal Yet?" antoi kiitettävän paljon tilaa nimenomaan naisten ja tyttöjen väliselle ystävyydelle - ja tietysti feminismin pohdiskelulle XD
Lisukkeena oli myös sellaista oikein perinteistä teinikirjojen ihastumiskommellusta, mutta Evien parisuhdetilanne taisi itse asiassa olla minulle se vähiten kiinnostava alue. Pidin kyllä siitä, mihin suuntaan asiat kääntyivät lopussa ja haluan ehdottomasti lukea ne jatko-osat, joissa muut tytöt pääsevät käsittääkseni vuorollaan ääneen.
Tulipas nyt sepustettua paljon, mutta kun tämä oli pienestä koostaan huolimatta iso kirja, joka viihdytti, mutta onnistui samalla herättämään oikeita ajatuksia ^^
Näin lukijana on helppo sanoa, että Evien olisi pitänyt vain kertoa avoimesti ongelmistaan eikä aiheuttaa itselleen lisästressiä salailulla, mutta Evien perustelut olivat todella vakuuttavia. Ihmiset esittävät ymmärtävänsä ja ovat todella myötätuntoisia, mutta lopulta, kun logiikka ei toimi eikä sairastunut vain äkkiä ala pärjätä terveen ihmisen tavoin, myötätunto vaihtuu turhautumiseksi. "Yrittäisit nyt ryhdistäytyä!" Ja tietysti mukana ovat ne ääliöt, joiden mielestä mielenterveyspotilaiden oireet ja selviytymiskeinot ovat loistava aihe vitseille...
Olen itse kaikkea muuta kuin bakteerikammoinen; uskon sen sijaan, että liika puhtaus aiheuttaa allergioita ja heikentää immuniteettia. En siis pystynyt samaistumaan Evien pakottavaan tarpeeseen siivota ja peseytyä ja sorruin monesti turhautumaan Evien käytökseen, kun hän ei pystynyt tekemään jotain pientä arkista asiaa bakteerien pelossa. Kirja kuitenkin auttoi ymmärtämään, että ne pienet arkiset asiat voivat oikeasti olla mahdottomia joillekin ihmisille.
Bourne ei käsitellyt hankalaa aihettaan liian vakavasti tai synkästi, vaan Lottien ja Amberin kanssa Evie pääsi kokemaan myös oikein hulvattomia hetkiä, kun tytöt ryhtyivät parantamaan maailmaa. Rakastin sitä, miten Amber sai Guyn tukehtumaan eväsleipäänsä parilla tarkasti lauotulla kuukautiskommentilla. "Am I Normal Yet?" antoi kiitettävän paljon tilaa nimenomaan naisten ja tyttöjen väliselle ystävyydelle - ja tietysti feminismin pohdiskelulle XD
Lisukkeena oli myös sellaista oikein perinteistä teinikirjojen ihastumiskommellusta, mutta Evien parisuhdetilanne taisi itse asiassa olla minulle se vähiten kiinnostava alue. Pidin kyllä siitä, mihin suuntaan asiat kääntyivät lopussa ja haluan ehdottomasti lukea ne jatko-osat, joissa muut tytöt pääsevät käsittääkseni vuorollaan ääneen.
Tulipas nyt sepustettua paljon, mutta kun tämä oli pienestä koostaan huolimatta iso kirja, joka viihdytti, mutta onnistui samalla herättämään oikeita ajatuksia ^^
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti