The Heir of Night

Olen viime aikoina ahminut tiuhaan tahtiin urbaania fantasiaa. (Haluan selvittää, loppuvatko Goodreadsilta jossain vaiheessa ehdotukset!) Nyt aloin kuitenkin pitkästä aikaa himoita jotain "kunnon tavaraa" ja nappasin kirjastosta mukaani Helen Lowen "The Heir of Nightin". Syynä kirjavalintaan oli kannessa komeileva suositus Robin Hobbilta. (Tartuin puolitoista vuotta sitten Fiona McIntoshin Percheron-sarjaan samasta syystä ja ihastuin.) En pettynyt tälläkään kertaa ^^

Kolmetoistavuotias Malian on Yön Jaarlin ainoa tytär ja perijä. Perhe on yksi yhdeksästä aatelissuvusta, jotka vartioivat Muuria. Muurin takana parveilee häijyjä olentoja, pahoja velhoja ja muuta jännittävää.

Muurin sisällä kaikki "vanhoja voimia" eli taikaa käyttämään kykenevät on suljettu temppeleihin, koska aikoinaan kiivasluontoiset taiankäyttäjät aiheuttivat suurta tuhoa kiistoja ratkoessaan. Yön linnoituksen temppeliin on suljettu nuori, pitkästynyt Kalan, joka haaveili soturin elämästä ennen kuin yliluonnolliset kyvyt karkottivat hänet tavallisten ihmisten joukosta.

Muurintakaisten hirviöiden hyökkäys antaa sekä Malianin että Kalanin tulevaisuudensuunnitelmille aivan uutta potkua. Äkkiä muinaisten soturipappien taidoille olisikin käyttöä, mutta taikuuteen pelokkaasti suhtautuvat ihmiset eivät ole ehkä valmiita hyväksymään tällaisia joukkoonsa.

Ihan ensimmäisenä "The Heir of Night" toi mieleeni Martinin Tulen ja jään laulun. Johtui varmaan siitä Muurista ja Malianista, joka juoksenteli ja kiipeili niissä linnoituksen vaarallisissa osissa haaveilemassa sankariteoista. (Tuli siis Arya Stark mieleen.)

Toisaalta taas ne tarinan hirviöt ja muut pahikset toivat mieleeni Jordanin Ajan Pyörän. (Olen lukenut Ajan pyörää nyt säännöllisen epäsäännöllisesti jo jonkin aikaa, joten varmaan kaikki fantasiaelementit tuovat mieleeni jotain sieltä.) Myös kirjassa esiintynyt taikuus, varsinkin unimaailmassa kulkeminen ja muinaisten sankarien tapaaminen siellä, muistuttivat kovasti Ajan Pyörän juttuja.

Lowen rakentama maailma oli kiehtova, mutta olisin ehkä kaivannut enemmän ihan rehellistä, suoraviivaista miekanheiluttelua kuin sitä unimaailman ihmettelemistä. Hahmot olivat ihan mukavia; Malian ja Kalan edustivat semmoista aika perinteistä reipasta sankarinuorisoa. Rowan, "talvinainen" ja Malianin isän rakastajatar, oli ehkä suosikkini. Mitään hurjia yllätyksiä ja käänteitä juonessa ei oikein ollut. Kokonaisuutena jäi sellainen suhteellisen positiivinen "ihan kiva" -tunnelma. En tiedä, kiinnostuinko hahmoista ja tarinasta niin paljon, että jaksan lukea seuraavankin osan...