Marie Lu on jo pidempään ollut minusta todella jännittävän kuuloinen kirjailija ja nyt pääsin viimein iskemään kynteni hänen toisen trilogiansa avausosaan "The Young Elites".
Kulkutauti on jättänyt jälkeensä malfettoja, nuoria, joilla on arpia ja muita fyysisiä muutoksia muistona sairaudesta. Osalla näistä merkityistä nuorista ilmenee yliluonnollisia kykyjä. Kiero kuningatar pönkittää omaa valtaansa usuttamalla kansan "paholaisen merkitsemiä" vastaan. Lisäksi hän komentaa häiriintyneen nuoren miehen Terenin jahtaamaan malfettoja inkvisiittorijoukon kanssa.
Malfetot iskevät kuitenkin takaisin vallasta syöstyn prinssi Enzon johdolla. Tämä kapinallisjoukko on saanut kutsumanimen "Young Elites". Enzo pyrkii löytämään jokaisen voimakkaan malfeton ja liittämään tämän riveihinsä.
Tarinan päähenkilö, kuusitoistavuotias Adelina, menetti taudin kourissa toisen silmänsä ja hiuksetkin muuttuivat harmaiksi. Hän joutuu pakenemaan häijyä ja ahnetta isäänsä ja päätyy suoraan Terenin inkvisition kynsiin. Enzo ehtii kuitenkin ihastua Adelinan voimiin ja pelastaa tämän inkvisiittoreiden nenien edestä.
Luen paljon nuorten fantasiaa ja innostun aina kaikista uutuuksista. Silti jokin ilkeä osa minusta ajattelee aina, että nuorille kirjoitettu, hypetetty fantasia on naurettavan yksinkertaista, kliseistä ja ennalta-arvattavaa. Toisin sanoen mitään ällistyttävää on turha odottaa.
Ensimmäisten lukujen perusteella tuntui, että Marie Lu ei alkuinnostuksestani huolimatta onnistuisi tekemään vaikutusta. Asiat tuntuivat tapahtuvan vähän liiankin sujuvasti. Oikea henkilö sattui aina olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, jotta päästiin reippaasti taas seuraavaan kohtaukseen. Adelinan ihastuminen Enzoon ja Raffaelen lisääminen kuvioon sai minut myös huokailemaan alistuneesti. "Sou lääst siison!"
Sitten minua turhautti se, ettei Adelina luota ja tukeudu uusiin ystäviinsä, vaan velloo epäluuloissaan ja yrittää yksin juonitella kaikkia vastaan. Aloin ärtyneenä miettiä, miksi nuorten kirjan sankarin pitää aina olla niin kirotun kiukkuiseksi pahoinpidelty. Eikö iloinen höppänä pystyisi valloittamaan teiniangstin kourissa kiemurtelevia lukijoita? :P
No, siinä ne kliseet ja pettymykset olivatkin. Puolivälin jälkeen aloin sitten innostua ja loppua kohti tuli sellaisia käänteitä, etten meinannut uskoa todeksi. Adelinan kunnianhimoiset unelmat ja synkät ajatukset tekivät hänestä lopulta varsin kiehtovan sankarittaren ja Teren onnistui olemaan karmivan kieroutunut vastapeluri.
Tilanne kirjan lopussa tuli täysin puun takaa. Alun perusteella en olisi ikinä osannut kuvitella sellaista käännettä. Ja epilogi lupasi jotain todella jännittävää jatko-osissa!
Marie Lun "The Young Elites" oli vauhdikas ja sopivasti synkkä nuorten fantasiakirja, jota suosittelen esimerkiksi Nälkäpelin ystäville ^^
Malfetot iskevät kuitenkin takaisin vallasta syöstyn prinssi Enzon johdolla. Tämä kapinallisjoukko on saanut kutsumanimen "Young Elites". Enzo pyrkii löytämään jokaisen voimakkaan malfeton ja liittämään tämän riveihinsä.
Tarinan päähenkilö, kuusitoistavuotias Adelina, menetti taudin kourissa toisen silmänsä ja hiuksetkin muuttuivat harmaiksi. Hän joutuu pakenemaan häijyä ja ahnetta isäänsä ja päätyy suoraan Terenin inkvisition kynsiin. Enzo ehtii kuitenkin ihastua Adelinan voimiin ja pelastaa tämän inkvisiittoreiden nenien edestä.
Luen paljon nuorten fantasiaa ja innostun aina kaikista uutuuksista. Silti jokin ilkeä osa minusta ajattelee aina, että nuorille kirjoitettu, hypetetty fantasia on naurettavan yksinkertaista, kliseistä ja ennalta-arvattavaa. Toisin sanoen mitään ällistyttävää on turha odottaa.
Ensimmäisten lukujen perusteella tuntui, että Marie Lu ei alkuinnostuksestani huolimatta onnistuisi tekemään vaikutusta. Asiat tuntuivat tapahtuvan vähän liiankin sujuvasti. Oikea henkilö sattui aina olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, jotta päästiin reippaasti taas seuraavaan kohtaukseen. Adelinan ihastuminen Enzoon ja Raffaelen lisääminen kuvioon sai minut myös huokailemaan alistuneesti. "Sou lääst siison!"
Sitten minua turhautti se, ettei Adelina luota ja tukeudu uusiin ystäviinsä, vaan velloo epäluuloissaan ja yrittää yksin juonitella kaikkia vastaan. Aloin ärtyneenä miettiä, miksi nuorten kirjan sankarin pitää aina olla niin kirotun kiukkuiseksi pahoinpidelty. Eikö iloinen höppänä pystyisi valloittamaan teiniangstin kourissa kiemurtelevia lukijoita? :P
No, siinä ne kliseet ja pettymykset olivatkin. Puolivälin jälkeen aloin sitten innostua ja loppua kohti tuli sellaisia käänteitä, etten meinannut uskoa todeksi. Adelinan kunnianhimoiset unelmat ja synkät ajatukset tekivät hänestä lopulta varsin kiehtovan sankarittaren ja Teren onnistui olemaan karmivan kieroutunut vastapeluri.
Tilanne kirjan lopussa tuli täysin puun takaa. Alun perusteella en olisi ikinä osannut kuvitella sellaista käännettä. Ja epilogi lupasi jotain todella jännittävää jatko-osissa!
Marie Lun "The Young Elites" oli vauhdikas ja sopivasti synkkä nuorten fantasiakirja, jota suosittelen esimerkiksi Nälkäpelin ystäville ^^
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti