sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Stormlord's Exile

Piti jonkin aikaa odottaa ennen kuin sain Glenda Larken Watergivers-trilogian viimeisen osan "Stormlord's Exilen". (Tuntuu että Suomalaisella on viime aikoina ollut ongelmia nimenomaan fantasiakirjojen kanssa; ya hömppä tulee ajallaan ja kaveri sai ison kasan jännäreitä, mutta fantasiaa joutuu odottamaan joskus useammankin viikon yliaikaa.)

Jasper on sulkenut häijyn Taquarin lukkojen taakse, mutta viimeisen myrskyherran ongelmat eivät ole poistuneet. Jasper ei edelleenkään pysty tuomaan sadetta ilman Terellen apua ja Terellen taas täytyy lähteä kauas suola-aavikon taakse äitinsä kotimaahan tai Russetin tekemä vesimaalaus koituu hänen kuolemakseen. Terelle aikoo hyödyntää pakollisen matkansa ja pyytää vastaan tulevia khromatialaisia vesiherroja tulemaan aavikolle auttamaan sadettamisessa. Vastaanotto vihreässä maassa onkin sitten yllättävän vihamielinen...

Jasperin täytyy jäädä huolehtimaan kotipuolen ongelmista; vedenpuutteen lisäksi kansalaisia uhkaa Jasperin oma veli Ravard, joka johtaa nyt punadyyniläisten sotaisia heimoja. Ravard kantaa erityistä kaunaa Kanethia kohtaan ja hänen päätavoitteenaan onkin nyt ryöstää Kanethin vaimo Ryka ja poika itselleen.

Laisa, Senya ja turhantärkeä, ylimielinen pappi aiheuttavat Jasperille tietysti myös murheita.

Tästä sarjasta pidin alusta loppuun saakka. Tässä viimeisessä kirjassa Senyan luonne paljastui kaikessa karmeudessaan; aiemmin pidin häntä vain pahasti hemmoteltuna ja lapsellisena. Pidin myös kovasti niistä sukulaista, joita Terelle löysi Khromatiasta. (En siis niistä häijyistä tyypeistä, vaan niistä mukavista.) Rubric varsinkin oli todellinen väriläiskä, joka yllätti tullessaan noin vain vastaan tavallisessa fantasiakirjassa. Olen vaikuttunut ^^

Mitään valtavan yllättäviä käänteitä tähän loppuun ei tullut, vaan asiat menivät suurelta osin niin kuin aiempien osien jälkeen uskalsin odottaa. Sivut kääntyivät kuitenkin vikkelästi, kun halusin tietää, miten asiat etenevät. Varsinkin viimeiset luvut piti oikein ahmaista.

Olen tässä tuuminut jo pitkään Larken muiden sarjojen kokeilemista ja jatkan tuumimista nyt entistä hartaammin ^^

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti